Armon
vuonna 1270 aloitettiin Uppsalassa rakentamaan suurinta ja
monumentaalisinta rakennusta, joka oli tänne maailman pohjoiseen
äärilaitaan kuuna päivänä rakennettu, tai mahdollisesti edes
tultaisiin rakentamaan. Vastaperustettu Uusi-Uppsala tarvitsi kirkon, josta johdettaisiin nykyisen Suomen, Ruotsin, Norjan,
Huippuvuorten ja Grönlannin alueen kirkollista toimintaa. Vuonna
1435 valmistuikin lopulliseen asuunsa Uppsalan tuomiokko
(Uppsala domkyrka), josta tuli heti Ruotsin kansallispyhättö ja
kuninkaallinen kirkko seuraavaksi 300 vuodeksi. Noiden vuosisatojen
aikana kaikki Ruotsin kuninkaalliset kruunajaiset, kastajaiset, häät
ja hautajaiset järjestettiin tässä nimenomaisessa kirkossa.
Kyseessä on yhä tänä päivänä Pohjois-Euroopan suurin
uskonnollinen rakennus ja ylivoimaisesti valtavin ja eeppisin paikka,
jota tässä blogissa ollaan käsitelty. Valitettavasti kaikkea
kirkon sisältämää keskiaikaista taidetta ei saada käsiteltyä
yhdessä tekstissä, vaan tätä kirkkoa tullaan käsittelemään
useassa erillisessä päivityksessä.
Uppsalan
tuomiokirkko rakennettiin nykyiselle paikalleen, koska niin kutsutun
Vanhan Uppsalan (Gamla Uppsala) sijainti koettiin 1200-luvun
alkuvuosina huonoksi. Paavilta tuli lupa siirtää alueen
tuomiokirkkoa, mutta kirkko piti rakentaa kaupunkiin, jolla olisi
sama nimi, kuin vanhalla. Siksi nykyään on erikseen Uppsala ja
Vanha Uppsala. Legendan mukaan Uppsalan tuomiokirkko rakennettiin
samalle paikalle, jossa Ruotsin kansallispyhimys Erik Jedvardsson eli
Erik Pyhä koki marttyyrikuoleman joskus vuoden 1160 kieppeillä.
Erik Pyhä
ylipäätään on tärkeä hahmo tässä kirkossa. Hänen
pyhäinjäännösarkkuaan säilytetään siellä, kirkon etuovi on
pyhitetty hänelle ja hänen elämänsä löytyy keskiaikaisina
maalauksina kirkon seinistä. Yllä näkyy hänen nykyinen
pyhäinjäännösarkkunsa, joka on tehty kullan ja hopean seoksesta
1500-luvun alussa.
Erik
Pyhän patsas 1300-luvun alkupuolelta. Alunalkaen se on sijainnut
hänelle omistetun länsiporttaalin eli pääoven edessä. Nykyään
siellä on nähtävissä patsaan tarkka kopio 1950-luvulta, joka
kyllä kumma on jo nyt rikki.
Tässä
puolestaan on yksityiskohta Albertus Pictorin (Albertus maalarin)
maalauksesta vuodelta 1473. Kuvassa kuningas Olavi Pyhä hyökkää
veljensä pakana-armeijan kimppuun veneestä käsin. Kyseessä on
sikäli poikkeuksellinen kuvaus Olavista, että hänellä ei ole
partaa, eikä kirvestä. Maalaus myös sijaitsee Erik Pyhälle
omistetussa sivukappelissa. Tästä syystä 1800-luvun restauroijat
arvelivat kyseessä olevan nimenomaan Pyhä Erik. On mahdollista,
että Olavin epätyypillinen esiintymistapa johtuisi 1800-luvun
restaurointoivirheestä. Kannattaa kiinnittää huomiota myös meistä
katsottuna Olavin vasemmalla puolella olevaan sotilaaseen, joka
käyttää keskiaikaista kivääriä.
Erikin
lisäksi kirkon toinen keskeinen pyhimyshahmo on pyhä Birgitta.
Yläpuolisessa kuvassa on hänen vanhempiensa hautakivi 1300-luvun
lopulta. Hautakivi on valitettavasti kulunut, mutta kyseessä on
siitä huolimatta ylivoimaisesti parhaiten tehty keskiaikainen
hautakivi, jonka olen tähän mennessä nähnyt. Pyhän Birgittan isä
oli siis äärimmäisen korkeassa asemassa Ruotsin valtakunnassa ja
vähintäänkin kuninkaan oikea käsi. Birgittan vanhemmat eivät
itse ole pyhimyksiä, mutta hautakivestä välittyy todella
pyhimyksellinen tunnelma. Vanhemmat on esimerkiksi kuvattu tavallaan
seisomassa taivaan portilla, mikä on nähtävissä heidän päidensä
yläpuolella. Tällä tavallaan viitattaisiin siihen, että pyhimys
on päässyt suoraan taivaaseen kiirastulen ohi ja odottamatta
viimeistä tuomiota. Vasemmalla lepäävä Birgittan isä on kuvattu
täydessä sotilasvarustuksessa, kuten tuon ajan aatellisille sopii,
mutta todellisuudessa hänen tuskin tarvitsi juuri sotisoppaan
ahtautua.
Vanhempiensa
rinnalla rasiassa lepääkin sitten itse Birgitta. Hänen jäänteitään
on keskiajan saatossa levitetty ainakin Roomaan, jossa hän kuoli, ja
Vadstenaan, jonne hän toivoi tulevansa haudatuksi. 1920-luvulla
Vatikaanista lahjoitettiin Uppsalaan tämä rasiallinen Birgittan
jäännöksiä.
Mahdollinen
suosikkini Uppsalan tuomiokirkon keskiaikaisen taiteen joukossa on
kahdentoista pylväsreliefin sarja, josta tässä tektissä esittelen
vain yhden, joka näkyy yllä. Aikaisemmin olen esitellyt joitain
niistä täällä.
Yllä näkyvässä kuvassa esitetään pyhän Stefanoksen kivitys.
Pyhä Stefanos tunnetaan kristityistä marttyyreistä ensimmäisenä.
Hänet kivitettiin Jerusalemissa 30-luvulla jälkeen ajanlaskun alun,
mikäli legendaan on luottaminen. Veistoksessa hänet on kuvattu
rukoilemassa, kuten kaikki marttyyrit kuolemansa hetkellä.
Ilmeisesti jossain tässä pitäisi olla Jumalan käsi, joka on juuri
vetämässä hänet taivaaseen, mutta en ole varma, mihin se on
sijoitettu.
Viimeinen
kirkon kannalta keskeinen pyhimys on pyhä Laurentius, joka on kirkon
suojeluspyhimys. Hänelle on myös omistettu kirkon eteläporttaali,
joka on kuvattuna yllä. Kirkon kolme porttaalia ovat eräs
vaikuttavimmista keskiaikaisen kivenveiston mestariteoksista
Pohjoismaissa. (Kilpailua ei kauheasti ole.) Näistä tulee
luultavasti tulevaisuudessa kokonaan oma päivityksensä.
Miksi
tämä rakennus on tavallaan länsimaisen kulttuurin äärimmäinen
huipentuma?
Blogini
kaardinaalisynti on tarkastella kuvattavia kohteita, kuten maalauksia
ja veistoksia, irrallisina kokonaisuuksina. Minulla on ollut myös
tapana pitää kaikkea keskiajan jälkeen syntynyttä ikävänä
pilaantumisena, enkä suinkaan kohteen arvokkuutta lisäävänä
historiallisena kerroksellisuutena. On kuitenkin aina muistettava,
että esimerkiksi tämä Uppsalan tuomiokirkko on kokonaistaideteos,
jossa jokainen yksittäinen osanen on osa kokonaisuutta. Ei ole
myöskään hedelmällistä ajatella, että tässä kirkossa
arvokasta on vain kaikkein parhaiten keskiaikaisessa asussa säilynyt,
vaan enemmän saa irti, jos osaa arvostaa kirkon 700-vuotta
kestänyttä muutosprosessia. Alla on hautamonumentti, joka on
erittäin päräyttävä, mutta ei millään muotoa keskiaikainen.
Kuva kannattaa klikata isommaksi.
Miksi
tässä esittelemäni rakennus on siis mielestäni yksi länsimaisen
kulttuurin huipentumista? Syy tähän on, että Uppsalan kirkko on
monumentti sanan varsinaisessa mielessä. "Monumentti" on
johdos latinankielen sanasta, joka tarkoittaa muistamista. Ajatuksena
on, että monumenttaalinen rakennelma toimii muistuttajana jostakin.
Uppsalan tuomiokirkkoa on päivitelty 750-vuoden ajan päivitelty
jatkuvasti kunkin aikakauden parhaalla ja arvokkaimmalla taiteella ja
siten on syntynyt läpileikkaus ruotsalaisen kulttuurin historiasta
lähes tuhannen vuoden ajalta. Rakennuksen veistoksista, maalauksista
ja arkkitehtuurista on luettavissa mikä ruosalaisessa yhteiskunnassa
on ollut tärkeää tieteen, uskonnon, filosofian, politiikan ja
taiteen alalla. Eikä tämä jatkuvasti muuttuva dynaaminen taideteos
ole vielläkään jähmettynyt ja muuttunut museoksi. Vieraillessani
kirkossa paikan päällä näin maalauksia, joilla oli ikää vajaa
kuukausi ja joilla pyrittiin kampanjoimaan pakolaisten hyväksi.
Niiden vierellä lepäsi pyhimysveistoksia, joilla ikää on
900-vuotta enemmän. Vierailupäiväni saatui myös olemaan
ensimmäinen adventtisunnuntai. Päädyin sitten istumaan läpi
sunnuntaijumalanpalveluksen, jossa rakennusta yhä käytettiin siihen
tarkoitukseen, johon se 1200-luvulla valmistettiin. Tilaisuudessa
myös laulettiin 1400-luvun virsiä. Uppsalan tuomiokirkko ei siis
ole museoitu reliikki, vaan yhä elävä taiteen, politiikan ja
uskonnon monumentti.
Carl
von Linné (1707 - 1778). Historian toiseksi merkittävin biologi.
Jumala
luo maailmaa 1300-luvun kivireliefissä. Tässä on menossa luomisen
viides päivä.
Vielläkö
haluaisit lukea lisää?
Teksti
käsittelee Vaksalan goottilaista kirkkoa Uppsalassa. Tarjolla on
harvinaisen outoja kuvia aseistetuista eläimistä.
Kaikkien
aikojen luetuin tekstini. Käsittelee keskiajan uskonnon käsitettä
ja sen ongelmia.
-
Pyry von Bagh
-------------------------------------------------
Lähteet:
-
Franzon, Annika. Uppsala Domkyrka - Guide Boken Om.
Svenska
kyrkan Uppsala 2014
-
Wikipedia
-
Mututuntuma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti