Keskelle Turun ylioppilaskylää on piilotettu yksi Turun kolmesta keskiaikaisesta kirkosta. Alkujaan Kaarinan kirkkona tunnettu pienehkö kivikirkko rakennettiin 1400-luvun puolivälin rakennusbuumissa, kuten useimmat muutkin Suomen keskiaikaiset kivikirkot. Kirkon suunnittelijana ja rakennustöiden johtana toimi anonyymi rakennusmestari Saksan Mecklenburgista.Hän ilmeisesti olisi halunnut tehdä kirkosta suuremman ja komeamman lisäämällä kirkon länsipäätyyn kaksi tornia Keski-Euroopan katedraalien tapaan, mutta paikalliset kirkonmiehet pitivät järjestelyä liian kalliina ja erikoisena. Nykyinen meille säilynyt kirkko on kuitenkin myöhemmin rakennettua eteistä lukuunottamatta sellainen, johon keskiajalla päädyttiin. Yllä olevasta kuvasta saa keskiaikaisen kuvittelemalla tuolit pois, ison krusifiksin roikkumaan katosta etummaisten pilarien väliin ja sen alle aidan. Myöskään urkuparvea, josta tämä kuva on otettu, ei keskiajalla ollut.
Kirkon maalaukset valmistuivat hyvin nopeasti itse kirkon jälkeen ja ovat ilmeisesti ammattimaalareiden työtä. Maalauksia ei ole paljon ja ne keskittyvät pääasiassa alttarin yläpuolelle. Yllä olevassa kuvassa näkyvät neljä siivekästä hahmoa symboloivat Uuden testamentin neljän evankeliumin kirjoittajia. Samat hahmot löytyvät erittäin monista kirkoista niin keskiajalta, kuin kaikilta muiltakin ajoilta. Kyseiset siivekkäät olennot ovat hyvin vakiintunut osa kirkkojen symboliikkaa. Maalausten tekijä on tyylinsä perusteella saattanut joko olla osa niin kutsuttua "Taivassalon ryhmää" tai ainakin hän on ottanut ryhmän töistä mallia.
Yläpuolisen kuvan symboli on vihkiristi. Niitä löytyy käytännössä jokaisesta Suomen keskiaikaisesta kivikirkosta, joissa jonkinlaisia maalauksia ylipäätään on. Katolista kirkkoa käyttöön vihittäessä piispan oli heitettävä vihkivettä kahteentoista paikkaan kirkossa ja jokaiseen kohtaan piirrettiin tällainen risti. Muista maalauksista poiketen nämä vihkiristit tuskin ovat ammattimaalareiden teoksia, vaan niiden tekeminen on perinteisesti ollut rakennusmestarin henkilökohtainen velvollisuus. Katariinan kirkossa vihkiristeistä kaksi on ajan mittaan hävinnyt ja jäljellä on vain kymmenen.
Kirkon itäpäädystä alttarin yläpuolelta löytyvät kirkon tärkeimmät maalaukset. Sielä on kuvattuna neljän pyhimyksen kokonaisuus, joka kuitenkin on säilynyt vain osittain. Pyhimyksistä kaksi on ollut kuvattuna ikkunan karmeissa, mutta vuosisatojen mittaan kuvat ovat haalistuneet auringon valossa kokonaan pois. Jäljelle jääneet pyhimykset ovat Pyhä Pietari (kuvattuna yläpuolella), jonka tunnistaa taivaan avaimesta, jota hän pitelee käsissään.
Säilyneistä hahmoista ehdottomasti mielenkiintoisempi on yläpuolella näkyvä Katariina Siennalainen (1347 - 1380). Valitettavasti kuvausolosuhteet olivat hyvin vaikeat, joten en saanut kunnon kuvaa aikaiseksi. Hän on italialainen naismystikko, joka tunnetaan nykyään ehkä parhaiten laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Katariinalla oli eläessään tapana kirjoittaa kirjeitä ja kirjoja, jotka käsittelivät teologiaa ja Jumalan henkilökohtaista kokemista kunkin omassa elämässä. Hän oli luultavasti aikansa vaikutusvaltaisin nainen koko Euroopassa, joka säännönmukaisesti oli yhteydessä aikansa suurmiehiin ja esitti omia näkemyksiään, joita silloin tällöin myös kuunneltiin. Suurmiesten varpailla tanssiminen ei kuitenkaan ollut vaaratonta, vaan vuonna 1374 häntä syytettiin inkvisition oikeudenkäynnissä kerettiläisyydestä. Olihan hän muun muuassa väittänyt olevansa Kristuksen lähettiläs maan päällä ja saaneensa Jeesukselta henkilökohtaisesti vihkisormuksen heidän liittonsa merkiksi. Inkvisitio ei kuitenkaan löytänyt vakuuttavia todisteita Katariinan kerettiläisyydestä ja hänet vapautettiin syytteistä. Vastustuksesta huolimatta hänellä oli myös laajaa kannatusta keskiajalla ja häntä pidettiin laajasti elävänä pyhimyksenä. Tämän vahvan sienalaisnaisen uran suurimpana saavutuksena pidettiin keskiajalla paavin houkuttelemista Roomaan takaisin avignonista, jonne Ranskan maaliset hallitsijat olivat paavit raahanneet voidakseen paremmin kontrolloida heidän toimintaansa. Todennäköisesti paavin paluulla Roomaan ei ole mitään tekemistä Katariina sienalaisen kanssa, mutta Katariinalla oli ilmeisesti niin laajalle levinyt maine pyhimyksenä ja Roomaan paluun kannattajana, että hänen nimellään oli mainosarvoa.
Vaikka Katariina Sienalainen oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimpia naisia ja oppineita, niin mitkään tällaiset meriitit eivät tehneet hänestä pyhää. Katariina oli pyhä, koska hänen väitetään näännyttäneen itsensä anorektisen laihaksi, leikelleen itsestään palasia irti, poltelleen itseään kiehuvalla vedellä, olevan neitsyt ja juoneen pelkkää kuravettä. Sanotaan, että hänen äitinsä yritti turhaan saada häntä kiinostumaan kaikenlaisista mukavista asioista, kuten kylpylöistä ja öisin nukkumisesta, mutta kylpylässä Katariina poltti itseään kiehuvalla vedellä ja öisin hän valvoi katumusharjoitusten parissa. Tällaisen toiminnan katsottiin tuolloin ilmentävän imitatio Christi-periaatetta, eli näin toimivan katsottiin elävän Kristuksen elämää uudestaan omilla teoillaan. Toimimalla rajusti omaa itseään vastaan Katariinan katsottiin osoittavan kokonaisvaltaista halveksuntaa tätä maailmaa kohtaan ja olevan täysin suuntautunut tuonpuoleiseen. Näin toimivia kutsuttiin penitenteiksi ja tämä oli muotia myöhäiskeskiajan varakkaiden sukujen naisten parissa. Modernissa kulttuurihistorian tutkimuksessa on esitetty, että penitenttiydessä olisi pohjimmiltaan kyse anoreksian kaltaisesta ilmiöstä. Katariinalle penitenttiys maksoi hänen henkensä, kun hän kuoli 33 vuotiaana uupumukseen. Nuorena kuoleminen luonnollisesti vain lisäsi hänen pyhyyttään.
Vaikka maine penitenttinä teki Katariina Sienalaisesta vaikutusvaltaisen pyhimyksen, ei penitentin asema ollut yksinomaan arvostettu keskiajalla. Tuskin yhdessäkään perheessä toivottiin, että perheen tytär päättää hylätä tämän maailman ja ryhtyä penitentiksi. Pyhimykseksi julistettujen penitenttien legendoissa kuvataan kerta toisensa jälkeen huolestuneen perheen yrityksiä saattaa tytär takaisin elämään, jossa tämä syö kunnolla, eikä ruoski itseään koko aikaa. Myös monet kirkonmiehet pitivät penitenttinaisia huonoina esimerkkeinä muille naisille, koska tämä johti heidät äärimmäisyyksiin oman ruumiinsa hylkäämisessä, eikä sellaista pääasiassa pidetty hyvänä asiana keskiajallakaan. Ajatus penitenttien pyhyydestä herätti jo aikanaan ankaraa kritiikkiä, sillä mitä tahansa penitentti tekikään, tulkitsivat heidän kannattajansa sen pyhyyden osoitukseksi.
Ikkunan karmissa on yhä nähtävissä tuntemattoman pyhimyksen sädekehä. Vuosisatojen oleskelu suorassa auringonpaisteessa on ilmeisesti haalistanut itse hahmon näkymättömiin.
Erääseen kirkon kattoholveista on piirretty yksinäinen Jeesuksen pää. Kyseessä on niin sanottu "anekuva", jota kohti kirkossa rukoilevien piti katsoa. Vastaavanlaisia Kristuksen naamoja löytyy monista 1400-luvun kirkoista. Niille rukoilemalla uskottiin voitavan lyhentää omaa tai lähimmäisten kiirastuliaikaa. Tästä kuvasta, kuten toki kaikista muistakin keskiajalla kirkkoihin maalatuista kuvista, on ymmärrettävä, ettei kyseessä ollut pelkkä kuva katossa. Keskiajalla katsottiin, että kirkkoihin maalatut pyhimykset tai tässä tapauksessa Kristus itse, ovat kuviensa kautta henkilökohtaisesti läsnä aktiivisina toimijoina. Pyhimyskuvien pyhimyksetkin on täten valittu sillä perusteella, että ketä pyhimyksiä haluttiin kirkossa puhutella ja keiden suosiossa haluttiin olla.
Otsikossa mainitsin anorektikon ja marttyyrin. Jos Katariina Sienalainen oli anorektikko, niin oheisen puupatsaan pyhimys Katariina Aleksandrialainen on marttyyri. Katariina Aleksandrialainen on myös se Katariina, jonka takia kirkkoa kutsutaan Katariinan kirkoksi ja Kaarinan nimi on Kaarina. Aleksandrialainen oli legendan mukaan 200-luvulla Roomassa elänyt oppinut kristitty nainen, joka käännytti monia aikalaisiaan kristityiksi. Tästä syystä hänet teloitettiin. Teloitusta yritettiin ensin polttamalla hänet elävältä, mutta Jumalan armosta hän selvisi tästä, minkä jälkeen hänet yritettiin surmata teilipyörällä. Tästäkin tämä sitkeähenkinen nainen selviytyi, tullakseen lopulta tapetuksi mestaamalla. Hänen pyhyytensä keskiajan ihmisten silmissä pohjautuu nimenomaan tuohon kärsimykseen ja kuolemaan. Häntä esittävä puupatsaskin on kärsinyt, sillä se on selviytynyt ainakin yhdestä kirkkopalosta, minkä vuoksi sen päässä on yhä havaittavissa nokea. Patsas on ilmeisesti ainakin vuosisadan vanhempi kuin ympäröivä kirkko.
Kokonaisuutena arvioiden Katariinan kirkko oli maalaustensa puolesta vähän tylsä verrattuna muihin Turun keskiaikaisiin kirkkoihin. Jotain oli, mutta ei kovin paljon. Itselleni kirkosta jäi vahvimmiten mieleen kirkon ystävällinen talonmies, joka esitteli minulle muutamaa päivää aikaisemmin kännykällä ottamiaan kuvia kirkon ulkorakennuksessa säilytettävistä ruumiista. Ruumiit oli ilmeisesti jätetty mätänemään kirkon ulkorakennukseen arkkuineen 1800-luvulla, eikä niitä sen koommin oltu siirretty sieltä mihinkään. Talonmies oli kuitenkin jokunen päivä aikaisemmin käynyt kuvaamassa siellä lojuvia puolittain hajoneita eri-ikäisten ihmisten ruumiita ja näytti niitä sitten minulle. Tuolloin en viellä tienyt, että olen kirjoittamassa blogia, enkä tajunnut pyytää kuvia käyttööni. Tuskin olisin saanut.
Loppuun vielä muutama kuva kattokoristeluista.
Päivityksestä saa ehdottomasti antaa palautetta!
-Pyry von Bagh
----------------------------------------------------------------------------------------
Lähteet:
Tuomas Heikkilä, Maiju Lehmijoki-Gardner. Keskiajan kirkko - Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. SKS Helsinki 2004.
Markus Hiekkanen. Suomen keskiajan kivikirkot. SKS Helsinki 2014
Wikipedia
Kaikki kuvat ovat omiani ja niiden käyttö vaatii luvan.
Mielenkiintoista! Oletko tutkinut, miten kirkoissa on kuvattu seitsemää kristillistä hyvettä?
VastaaPoista