Tänään käsittelen muinais-skandinaavisen runouden suurta mestariteosta, eli Runo-Eddaa.
Mikä ihmeen keskiaikainen kirjallisuus?
Jos olet käynyt lukiota Suomessa, olet joutunut lukemaan äidinkielen viitoskurssin, jossa käsitellään länsimaisen kirjallisuuden historiaa. Kurssilla käsitellään yllättävänkin laajasti esimerkiksi antiikin tai rokokoon kirjallisuutta, mutta keskiaika jätetään tylysti lähes täysin huomiotta. Tältä tuhannen vuoden ajanjaksolta nostetaan esille vain Boccaccion Decamerone ja Danten Divina Comedia. Ne ovat varmasti kumpikin hienoja teoksia, mutta otanta on todella kapea keskiajan rikkaasta kirjallisesta perinnöstä. Tässä blogissa pyrin laajentamaan tätä kuvaa keskiajan kirjallisuudesta ja toivon mukaan innoittamaan ihmisiä tutustumaan myös muihin kirjoihin. Erityisesti aion kirjoittaa varhaiskeskiajan skandinaavisesta kirjallisuudesta, mikä alkaa tänään.
Runo-Edda
"Olen puhunut paljon
ja puhuisin vielä,
jos enemmän aikaa
olisi suotu:
ääni pettää.
paisuu haava.
olen puhunut totta,
nyt tahdon kuolla."
Yllä oleva kuva on yksi sivu 1200-luvun islantilaisesta käsikirjoituksesta, jota nykyään kutsutaan joko Codex Regiukseksi tai Saemundrin Eddaksi. Kyseessä on ilmeisesti 1100-luvulla kirjallisen muotonsa saanut kokoelma norjalais- islantilaisia runonmuotoisia tarinoita, jotka ovat syntyneet 800 - 1000 -luvuilla.
Runot jaetaan nykyään yleensä jumal- ja sankarirunoihin, joista nyt käsittelen sankarirunoutta. Tässä blogipäivityksessä käsittely jää suppeaksi, mutta lisää on tulossa. Päivityksessä esitellään muutama runo ja se sisältää spoilereita, joista varoitetaan. Tekstin lopussa on pidempi taustojen teoreettinen selvittely.
Völundrin laulu
"Hän vilkkuu miekkaa
venyvin hampain
ja Bödvildrin sormusta
seuraa silmin.
Katse kiiluu
niinkuin käärmeen.
Pankaa poikki
polvijänteet
ja sitten viekää
hänet Saevarstadriin!"
Völundrin laulu on tarina Völundr -nimisestä sepästä, joka asustaa Susilaaksossa yhdessä veljiensä Egillin ja Slagfidrin kanssa. Rauhallista veljesidylliä kuitenkin häiritsevät vanhat kaunat saamelaiskuninkaan kanssa ja valkyyriavaimojen karkailu. Völundrin laulu on mahdollisesti kokoelman vanhin ja on ilmeisesti saanut nykyisen muotonsa 800-luvun Skandinaviassa. Tarinan ainekset ovat kuitenkin kulkeutuneet ainakin Saksan ja mahdollisesti Englannin kautta.
Keskiajalla kyseinen tarina oli kenties suosituin kaikista Runo-Eddan tarinoista, sillä siihen liittyvä kuvitus toistuu usein riimukivissä ja vanhojen kirkkojen puuesineissä. Kuten niin monet muutkin kirjan tarinat, Völundrin laulu kertoo pohjimmiltaan kostosta ja rakkaudesta. Tarina koostuu 39 edellä näytetyn kaltaisesta säkeistöstä ja noin puolen sivun mittaisesta proosaosuudesta. Tarinaan voi siis helposti syventyä lyhyessäkin ajassa. Voin suositella.
Spoilerivaroitus! Spoilerivaroitus! Spoilerivaroitus!
Tarinan juoni on tiivistettynä seuraava: Egill, Slagfidrin ja Völundr asustavat Susilaaksossa Susijärven rannalla ja löytävät eräänä päivänä kolme kaunista valkyyrianaista (valkyyriat ovat taruolentoja, jotka osaavat lentää) Hlagdurin, Hervörin ja Ölrunin. Veljekset menivät naimisiin kyseisten neitokaisten kanssa.
"Seitsemän talvea
siellä kului,
kahdeksas antoi
kaipauksen,
yhdeksäntenä
ero koitti.
He lensivät, neidot
- Alvitr nuori -
Myrkvidrin kautta
kohtaloita luomaan."
Vaimot siis lensivät pois. Egill ja Slagfidr hiihtivät etsimään heitä etelästä ja idästä. Völundr jäi kotiinsa sepäntyönsä ääreen toivoen, että vaimo tulee vielä takaisin. Tällä välin haltiakuninkaan (saamelaisten) miehet kuningattaren kera saapuivat vaatimaan takaisin kultaa, jota Völundr olisi joskus heiltä varastanut. Samalla he ryöstivät häneltä Bödvildrin taikasormuksen, katkaisivat Völundrin polvijänteet ja kantoivat tämän mukanaan Saevarstadriin kuningas Nidudrin hoviin njaarien maahan (Nidudr on saamelaiskuningas, josta on puhuttu aiemmin.)
Tästä suuttuneena Völundr joidenkin vuosien päästä murhaa Nidudrin pojat, leikkaa päät irti ja polttaa luut pajansa ahjossa.
"Mutta hiusten kattamat
kalloa kaksi
hän hopealla silasi,
Nidudr sai ne.
Mutta silmät hän kiinnitti
jalokivikoruun
kuninkaan viisasta
vaimoa varten,
mutta veljesten hampaista
valmisti soljet
ja ne sai Bödvildr
pukunsa rintaa."
Bödvildr on siis Nidudrin tytär ja tapettujen poikien sisko. Tämän jälkeen Völundr juottaa Bödvildrin humalaan ja ilmeisesti raiskaa tämän raskaaksi. Tämän jälkeen Völundr oppii ilmeisesti lentämään ja lentää taivaalle, josta hän ilkkuu tapettujen poikien isälle kuningas Nidudrille, mihin Nidudr tuumaa:
"Ei sana voi tuottaa
suurempaa tuskaa,
ei hiihtää kovempaan
koston toivoon,
mutta sinua en voi
ratsulta vetää,
ei ainutkaan ampuja
yllä sinuun,
kun ylhäällä väikyt
pilvien alla."
Sitten uljas sankarimme Völundr lentää nauraen pois ja Nidudr käy vielä lyhyen keskustelun palvelijansa kanssa, jonka merkitystä tarinalle en ymmärrä. Sen pituinen se. :) Koskettavaa eikös?
Spoilerit loppuvat Spoilerit loppuvat Spoilerit loppuvat
Tässä päivityksessä en käy enempää runoja läpi, mutta aion sen vielä tehdä. Runo-Edda sisältää jopa 99 tarinaa, joista tosin vain kaksi kolmasosaa sisältyy Codex Regiukseen ja ovat siten virallisia. Tarinoissa kerrotaan kuinka meristä tuli suolaisia, kuinka maailma luotiin, miten naiseen ei tule luottaa ja murhamiehen on herättävä aikaisin, mutta ennen kaikkea verikostosta, menetyksestä ja kohtalon kaikkivoipuudesta. Edda-runoissa uskotaan norniin, eli kolmeen kohtalottareen, jotka kunkin syntymän alussa päättävät tämän elämän kulun, ja siihen on niin ihmisten kuin jumaltenkin tyytyminen.
(Jos teoria ei niin kiinnosta, niin lukemisen voi jättää tähän.)
Runojen taustat ja teoria
Eddoja on oikeastaan Runo-Eddan lisäksi myös Proosa-Edda. Proosa-Edda on 1220-luvulla islantilaisen Snorri Sturlusonin kirjoittama runousopillinen käsikirja, joka käsittelee myös skandinaavista mytologiaa proosamuodossa. Teos viittaa jatkuvasti erillisiin runoihin, joiden uskottiin virheellisesti 1600-luvulla olleen Runo-Edda. Tämä ei pidä paikkaansa, mutta siitä huolimatta yhä puhumme Runo-Eddasta. Runo-Eddan uskottiin myös olevan legendaarisen Saemundr Viisaan (1055 - 1133) keräämä kokoelma. Tätä teoriaa on entisestään pönkittänyt se, että Saemundr asui Oddissa, jossa Snorri Sturluson kirjoitti Proosa-Eddansa. Hyvin todennäköiseti Saemundr ei kuitenkaan koonnut Codex Regiusta.
Edda nimenä on luultavasti genetiivi paikannimestä Oddin, eli Proosa-Edda olisi "Oddinin kirja", koska sen kirjoittaja asui 19 vuotta elämästään Oddinissa. Toisaalta se tarkoittaa myös "isoäidin äitiä" ja "runoutta", jotka kaikki ovat kyllä kumpikin tavallaan järkeenkäypiä käännöksiä. Varsinaista tietoa asiasta ei siis ole.
Runojen ajoittaminen on jatkuvan kiistan kysymys, eikä minkäänlaista varmuutta aiheesta ole, mutta niiden uskotaan olevan 800 - 1000 -luvuilta eli Islannin esikristilliseltä ajalta. Tästä huolimatta kristillinen vaikutus on kuitenkin sielä täällä havaittavissa runoista. Eräässä runossa esimerkiksi ajoitetaan kaukainen tapahtuma samaan aikaan Kristuksen syntymän kanssa. Äsken esittelemäni Völundrin laulu on luultavasti kokoelman vanhin.
Tarinoiden juuret ja aiheet ovat kuitenkin vielä kauempaa historiassa ja usein aivan myöhäisantiikissa asti. Tarinat usein sisältävät todellisia henkilöitä ja tapahtumia, mutta hiukan muuttuneina. Esimerkiksi Hunni Attila kuolee alkoholimyrkytykseen omissa häissään vuonna 453, mutta Edda-runoissa on 900-luvun Grönlannissa syntynyt tarina, jossa eräs Atli myrkytetään tuoreen vaimonsa toimesta tämän omien lasten lihalla. Harvat (jos mitkään) Eddan runotarinoista ovat täysin omaperäisiä Islannille tai Norjalle, vaan ne edustavat yleisgermaanista tarinaperinnettä, jossa vilahtelee saksalaisia tai englantilaisia henkilöitä ja parhaimmillaan jopa Rooman keisari Augustuksen julistama Pax Romana. Osa antiikkisesta sisällöstä saattaa tosin olla myös keskiajan kristillisten munkkien lisäämää. Völundrin laulun rampa seppä esimerkiksi esiintyy laajasti myös kreikkalaisessa mytologiassa ja tarinan aivan syvimmät juuret saattavat löytyä jopa Kreetan minolaisesta kulttuurista. Nyky-islanniksi "völundrin talo" tarkoittaa yhä labyrinttiä, minkä uskotaan viittaavan yhteyteen Kreetan tarunhohtoisen Knossoksen labyrintin kanssa.
Tämä voisi olla tässä. :) Toivottavasti tekstini herätti kiinostusta wanhaan skandinaaviseen runouteen. Lisää tästä aiheesta on tulossa.
"Olen ylväs eläin
joka astelen maita,
mnä olen äiditön mies.
Ei minulla isää
ole kuin muilla,
minä vaellan aina yksin."
Viikinkityylinen laiva Nousiaisten kirkosta. Tehty noin 1420.
Kuva: Pyry von Bagh
Ensimmäisen kuvan lähde: http://www.am.hi.is:8087/
Runojen suomentaja: Aale Tynni
Palautetta saa antaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti