Tänään esittelen Oddrunin itkua, joka on peräisin 1000-luvun lopulta tai 1100-luvun alusta ja on osa Codex Regiuksen runokokoelmaa. Runon taustoja tunnetaan huonosti, koska sitä ei löydetty mistään muusta käsikirjoituksesta, eikä sen henkilöistä useimpia tavata muissa meille säilyneissä runoissa. Runosta itsestään on tosin pääteltävissä, että sen tarina sijoitetaan hunnien keskuuteen Länsi-Rooman kaatumisen ajoille. Toisaalta tarinassa mainitaan eräs Tanskassa sijaitseva saari. Tarinan lähtökohta on, että kuningas Heidrekrin naimaton tytär Borgny on juuri synnyttämässä. Synnytys ei ota vain sujuakseen, joten synnytystä avittamaan kutsutaan Oddrun. Oddrunin avulla synnytys onnistuu, mutta sitten herää kysymys, miksi naimaton Borgny oli raskaana.
Spoilerivaroitus! Spoilerivaroitus! Spoilerivaroitus!
Oddrunin itku
Tarinat kertovat,
kuinka muinoin
muudan neito
tuli Mornalandiin;
ei maan päällä
mahtanut kukaan
Heidekrin tytärtä auttaa.
Niin Atlin sisar
Oddrun kuuli,
että neidolla oli
ankara tuska.
Hän otti seimeltä
suitsitetun orhin
ja pani sen selkään
satulan mustan.
Orhi riensi
alavaa maata,
kunnes näkyi
korkea talo.
Hän sorjalta ratsultaan
riisui satulan
ja astui sisälle
salin poikki.
Ensi sanoikseen
siellä hän kysyi:
"Mitä hunnien maassa
on mainittavaa?
Mikä puheen aihe
on tänään ylin?"
Tähän palvelustyttö vastaa, että Borgny on tuskissaan ja että Oddrunin tulisi auttaa tätä. Oddrun utelee, kuka on turmellut Borgnyn saattamalla hänet synnytystuskaan. Tähän palvelustyttö vastaa:
"Vilmundr on syyssä,
soturien veli.
Isän tietämättä
jo viitenä talvena
neidon ylle
hän asetti peitteen."
Tämän kuultuaan Oddrun käveli lapsivuoteen äärelle ja luki Borgnylle loitsun, jolla synnytys saatiin onnellisesti päätökseen. Niin maailmaan tulivat tyttö ja poika, jotka mainitaan suloisiksi ja Högnin surmaajiksi. Borgny kiittää Oddrunia ja toivottaa tälle Frigg- ja Freyja-jumalatarten armollisuutta. Oddrun ei kuitenkaan ole iloinen, vaan vastaa.
"En sinulle apuun
siksi tullut,
että sen arvoinen
olisit ollut.
Vain täytin sanan
jonka silloin annoin
kun ylimykset
vaihtoivat osaa,
että auttaisin kaikkia,
kun vain voisin."
Borgny ei ilahdu Oddrunin vihaisuudesta, vaan syyttää Oddrunia tekopyhyydestä. Oddrunkin on näet kerran rakastanut miestä, jonka kanssa ei ollut naimisissa. Oddrun muistuttaa Borgnyä, kuinka tämä oli hänet siitä silloin tuominnut, ja käy kertomaan tarinaansa. Oddrun kertoo, kuinka hän sai nauttia nuoruudestaan vain viiden vuoden ajan ennen kuin hänen isänsä kuoli. Viimeisinä tekoinaan isä lupasi Oddrunin vaimoksi Grimhildrin pojalle ja teki toisesta tyttärestään Odinnin neidon. Kuitenkin kohtalo puuttuu sodan muodossa Oddrunin siskon, Brynhildrin, elämään ja tämä päätyy surmaamaan itsensä rakastamansa miehen ruumiin vierelle. Pahaksi onneksi Oddrun myös rakastui tuon sodan toisen osapuolen päämieheen Gunnariin ja tämä Oddruniin.
"He tarjosivat kohta
kultarenkaita,
veljelleni suuret
surmansakot,
ja viisitoista taloa
hän tarjosi minusta
ja Granin kuormaa,
jos hän kultaa tahtoi."
Oddrunin isän kuoltua kosioon sai vastata Oddrunin veli Atli. Atli ei tahdo luovuttaa sisartaan vihamiehelleen ja on täysin vakuuttunut siitä, että Oddrun nyt unohtaa Gunnarin, vaikka suku varoitteleekin häntä sisaren tunteiden palosta.
"Kun kyseessä on rakkaus,
kukaan ei
voi toista taata
tuolla lailla."
Atlin luottamus ei kuitenkaan ole täydellistä, vaan hän laittaa miehet seuraamaan sisartaan.
"Atli laittoi
apurinsa matkaan
mustiin metsiin,
minua väijy.
Ja he tulivat sinne,
mihin tulla ei saanut,
kun kiedoimme yllemme
yhteisen peitteen."
Atli kostaa Gunnarille siskonsa "häpäisyn" heitättämällä Gunnarin käärmekuoppaan. Oddrun kertoo, kuinka Atlin inha äiti käärmeen hahmossa kiemurteli Gunnarin sydämeen tämän tappaen. Oddrun myös suree, kuinka ei voinut auttaa rakastettuaan. Samassa rytäkässä toiselta Oddrunin sukulaiseta Högniltä revitään sydän irti rinnasta.
"Mietin usein,
mitenkä elän,
sinä kullankantajatar,
kaiken sen jälkeen.
Sillä minähän rakastin
miekkamiestä,
uljasta urhoa,
kuin itseäni omaa.
Istuit ja kuuntelit.
Kerroin sinulle
murheiset vaiheemme,
minun ja heidän.
Kaipuumme käskee
kaikkia meitä.
Nyt on itketty
Oddrunin itku.
Itse runo loppuu tähän, mutta Codex Regiuksessa, josta tämäkin runo on, löytyy myös samoihin aikoihin Grönlannissa sepitetty runo, jossa Atlille kostetaan tässä runossa mainitut verityöt siten, että hänen oma vaimonsa murhaa hänet heidän yhteisten lastensa lihalla.
Spoilerit loppuvat! Spoilerit loppuvat! Spoilerit loppuvat!
Tekstissä esiintyy jonkin verran vertauskuvallisia ilmaisuja, kuten "Granin kuorma", "kun ylimykset vaihtoivat osaa" tai "asettaa neidon ylle peitteen". Skandinaavisessa runoudessa tällaisia kutsutaan "kenningeiksi", ja niiden tarkoitus on vähentää toiston määrää ja tuoda tekstiin korkeampaa tyyliä. Ne ovat yleensä kahden sanan yhdistelmiä, jotka muodostavat arvoituksen, jonka avulla varsinainen merkitys selviää. "Granin kuorma" tarkoittaa kultaa, "neidon asettaminen peitteen alle" tarkoittaa seksiä ja "renkaan jakaja" on kuningas, sillä kuninkaat lahjoittivat alamaisilleen metallisia rannerenkaita molemminpuolisen uskollisuuden merkiksi. Sanonta "kun ylimykset vaihtoivat osaa" on sen sijaan täysi arvoitus, joka mahdollisesti viittaa muihin runoihin, joissa Oddrun esiintyy, mutta sellaisia ei ole meille säilynyt.
Oddrunin itku kertoo mielenkiintoista tarinaa ihmissuhteista ja sukupuolten asemasta islantilaisessa yhteiskunnassa. Ilmeisesti runon henkilöt elävät erittäin tiiviissä sukulaisyhteisöissä, joita johtaa suvun päämies, eikä muiden tahtoa juuri kuunnella. Nykylukija kiinnittää helposti huomiota myös runon naispäähenkilöiden heikkoon asemaan. Edda-runoissa ylipäätään naiset usein esitetään vallankäytön kohteina tai kärsijöinä, joilla ei ole kykyä vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Tämä ei toki ole koko kuva, vaan esimerkiksi Völundrin laulussa saamelaisten hovissa kuningatar esiintyy suurena vallankäyttäjänä. Ihmissuhteista lienee pääteltävissä se, että yksilöiden väliset suhteet ovat täysin alisteisia sukujen välisille suhteille. Tästä löytyy varhaiskeskiajalta myös vielä alleviivatumpia esimerkkejä. Tunnetaan vaikkapa runo, jossa kaksi hyvää ystävystä vakuuttelevat veljellisiä tunteitaan toisiaan kohtaan, vaikka he samalla tietävätkin, että heidän on sukujensa vihan vuoksi tapettava toisensa. Kyseinen runo ei tosin löydy Edda-runojen kokoelmasta.
Vaikka aion esitellä vielä lisää vanhoja islantilaisia runoja, blogini tarjoama otos näistä tarinoista jää väkisinkin puutteelliseksi. Suosittelen siis lukemaan itse alkuperäisiä tekstejä, sillä ne on käännetty suomeksi ja ovat useimmista kirjastoista löydettävissä. Edda-runot on suomentanut Aale Tynni kahdessa osassa WSOY:n kustantamana. Kaksi osaa ovat Eddan sankarirunot ja Eddan jumalrunot, joista ensin mainittu on paljon paremmin saatavilla. Kyseisiä kirjoja luultavasti tullaan lukemaan myös Turun Kirjakahvilan joulukuussa alkavassa keskiaikaisen kirjallisuuden lukupiirissä.
Kuva: Nousiaisten kirkosta.
Maalattu n.1420.
Kuva: Pyry von Bagh
Kuva: Pyry von Bagh
Lähteet:
Tynni, Aale. Eddan sankarirunot. WSOY Porvoo - Helsinki - Juva 1980.
Wikipedia
Oikolukija: Lumi Nurmi
Tietoa blogistani ja sen tulevista aiheista täältä.
Upeaa että kirjoitat noista! Minulla on Eddasta saksankielinen laitos, ja täytyy myöntää, että lukeminen vähän kangertelee. Kiva lukea suomeksikin.
VastaaPoista