torstai 1. lokakuuta 2015

Blogin synty

 Moi!

Tervetuloa lukemaan Saagoja ja tikku-ukkoja -blogia! Blogi on otettu käyttöön tänään, enkä siis ole ehtinyt tuottaa muuta sisältöä kuin tämän avauspäivityksen. Lisää sisältöä on kuitenkin tulossa aivan lähipäivinä, sillä tarvittava taustatyö on hyvin pitkälti jo tehty.  Jos siis eksyit sivustolle, etkä löydä muuta sisältöä kuin tämän tekstin niin tule muutaman päivän kuluttua uudestaan.

Saagoja ja tikku-ukkoja -blogi käsittelee keskiaikaista taidetta ja kulttuuria. Alkuun painotus tulee olemaan vahvasti maalaustaiteessa, mutta hyvin pian on tarkoitus lisätä esimerkiksi kirja-arvosteluita, teema-artikkeleita ja ehkä jopa jotain keskiaikaisesta musiikista. Saatan ajoittain hyppiä lyhyesti myös muille aikakausille, jos siltä tuntuu, enkä halua tulkita myöskään tuota kulttuuria liian ahtaasti. Tulen korostamaan Suomen keskiaikaa hyvin paljon, koska kotimaisiin kohteisiin minun on paljon helpompi tehdä kuvausmatkoja. Sen sijaan modernia keskiaikaharrastusta, kuten keskiaikamarkkinoita tai historiallisia larppeja, en aio juurikaan käsitellä. En harrasta itse, eikä aihe juuri kiinnostakaan. Pidän näkökulman tiiviisti historiassa.

Miksi tämä blogi piti perustaa? Koska MINÄ pidän suunnattoman paljon keskiajasta. Hyvin harvoin jättää keskiaikainen taide kylmäksi, ja usein surkeimmatkin keskiajan kirjat kiehtovat absurdiudellaan, tai edes seksin/väkivallan runsaalla määrällä. Viimeaikaisesta suosiostaan huolimatta keskiajalla on yhä ikävän huono maine. Keskiaikaista taidetta ei arvosteta, koska se ei edes yritä noudattaa ahdasta taidekäsitystämme. Puhutaan "keskiaikaisista kidutusvälineistä" tai noitavainoista, vaikka kumpikaan niistä ei ole keskiaikaa nähnytkään. Keskiajan brändi ylipäätään vaatii kiillottamista. Keskiajalta on säilynyt paljon oikein hauskaa kirjallisuutta, taidetta tai muuta mukavaa. Sitä täällä aion ihmisten kanssa jakaa.

                                          Kuva: Nousiaisten Pyhän Henrikin Kirkko, kalkkimaalaus. Tehty noin: 1420 - 1430.
Kuva: Pyry von Bagh


 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti