Keskiajan ihmisten parisuhteista ajatellaan usein, että ne olivat sukujen järjestämiä avioliittoja, joissa vielä puberteettiaan kokematon tyttö naitetaan aikuiselle miehelle. Tällaisen liiton ensisijainen – ja yleensä ainoa – motiivi olisi ollut joko taloudellinen tai poliittinen. Minkäänlaisia romansseja ei tietenkään olisi siedetty näiden liittojen ulkopuolella. Ankeaa kuvaa keskiajan ihmisten parisuhteista korostaa entisestään katolisen kirkon virallinen kanta, jonka mukaan avioliitossakin elävän naisen olisi mielellään pidättäydyttävä seksuaalisesta kanssakäymisestä. Jos miehen painostuksesta ja lasten saamiseksi seksiä oli pakko harrastaa, niin vain lähetyssaarnaaja-asennossa ja ilman minkäänlaista ehkäisyä. Kaikki tämä on tavallaan totta.
Tämä on toki osatotuus keskiajan ihmisten pariutumisesta ja seksuaalisuudesta, mutta virallisen totuuden ulkopuolella ja kansan syvien rivien keskuudessa moni asia oli aivan toisin. Suomen keskiajalta on säilynyt useita balladilauluja, jotka kertovat paljon henkilökohtaisempaa tarinaa keskiajan ihmisten tunteista ja ajatuksista.
