"Tjägn ja Gunnar pystyttivät nämä kivet veljensä Väderin muistoksi." Näin sanotaan yllä näkyvässä 1000-luvun riimukivessä, jota voi nykyään ihastella Uppsalan Universitetsparkkenissa. Kivi on ilmeisesti alkujaan ollut osa usean riimukiven muistomerkkikokonaisuutta, mutta mahdollisia muita kiviä ei valitettavasti ole löydetty. Kivi ei myöskään ole alkuperäisellä paikallaan, vaan se on luultavasti sijainnut n. 18km lännempänä Funbossa. Väderin muistoksi kaiverretun kiven kuvitus on varsin tyypillinen tuon aikakauden riimukiville. Teksti on kirjoitettu jonkinlaisen käärmeen ruumiiseen ja keskellä on symboli, joka mahdollisesti symboloi pyhää kolminaisuutta. 1000-luvun riimukivet ylipäätään ovat pääosin kristillisiä hautamonumentteja.
Tämä blogiteksti esittelee siis taannoisella Uppsalan reissullani näkemiä riimukiviä. Kiviä on kaiken kaikkiaan parisenkymmentä ja ovat kaikki 1000-luvulla kaiverrettuja hautamonumentteja tai muualla kuolleiden muistomerkkejä. Tämä ei ole mitenkään kovin poikkeuksellista sillä nykyään tunnetuista noin 3000 riimukivestä yli 80% on 1000-luvulla pystytettyjä kuolleiden muistomerkkejä. Uppsalan riimukivien yksilöllisen läpikäymisen lisäksi ajattelin tässä tekstissä valottaa myös riimujen, riimukivien ja riimujenkäytön historiaa.
"Holmfast antoi pystyttää tämän kiven muistoksi Igulgerille, isälleen, ja Torbjörnille." Holmfastin pystyttämä kivi on omasta mielestäni poikkeuksellisen komea. Siinä on poikkeuksellisen paljon riimukiville tyypillistä mutkittelevaa koristelua, jonka uskon esittävän käärmeen ruumista. Kiven yläosassa on vallitsevasta uskonnosta muistuttava risti.
Riimumerkit
Riimumerkistö on eurooppalainen äänteisiin perustunut kirjoitusjärjestelmä, jota lienee käytetty pääosin Pohjois-Euroopassa ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta jopa 1600–1700-luvulle asti. Ei ole selvillä milloin ja miten riimukirjaimet ovat saaneet alkunsa, mutta se lienee tapahtunut jossakin Alppien tuntumassa ajanlaskumme alun aikoihin. Riimumerkistö lienee kehittynyt joko latinalaisen aakkosiston tai sitten Pohjois-Italiassa käytetyn läheisesti latinalaista aakkosistoa muistuttavan merkistön pohjalta siten, että pohjana toimivaan Etelä-Eurooppalaiseen aakkosistoon on sekoittunut muinaisgermaanisia symboleita ja kirjaimet ovat muotoutuneet uudestaan vastaamaan kovalle pinnalle kaivertamisen vaatimuksiin. Riimut tapaavat esimerkiksi olla hyvin kulmikkaita, eikä niissä yleensä ole lainkana pyöreitä muotoja, koska niitä on vaikea tehdä esimerkiksi puuta kaivertaessa.
Riimumerkit eivät kuitenkaan säilyneet muuttumattomia koko lähes 2000 vuotista historiaansa, vaan riimumerkistöjä on useita erillaisia, jotka kuitenkin on jaettavissa kolmeen pääryhmään eli vanhempaan futharkkiin, joka on riimukirjoituksen vanhin tunnettu muoto, sekä siitä muuttuneisiin anglosaksisiin riimuihin, sekä nuorempaan futharkkiin. Kaikki tässä tekstissä esitellyt riimukivet on kirjoitettu nuoremmalla futharkilla, jolla likimain kaikki muutkin Pohjois-Euroopan keskiajan riimut 800-luvulta eteenpäin on kirjoitettu. Nuorempi futhark koostuu 16 äännemerkistä, joista kukin voi tosin merkitä tilanteesta riippuen useita eri äänteitä. Äännemerkkien määrä on nuoremman futharkin keskeinen ero vanhempaan verrattuna, sillä vanhemmassa merkkejä oli 24. Keskiajalle tultaessa osasta merkkejä kuitenkin luovuttiin ja jäljelle jääneet merkit saivat lisää mahdollisia lausunta-asuja, jotta puuttuvat äänteet saataisiin katettua.
Annan tässä tekstissä näkyvistä riimumerkeistä esimerkkinä yhden sanan.
Kuvassa on yhden sanan verran tekstiä Vaksalan kirkon eteisessä säilytettävästä riimukivestä, joka lienee myös 1000-luvulta, mutta mitään selostusta tälle kivelle en ole löytänyt. En siis oikeastaan tiedä mitä tuo sana tarkoittaa. Teksti on luultavasti luettu meille tuttuun tapaan vasemmalta oikealle. Riimuja voitaisiin aivan hyvin kirjoittaa myös oikealta vasemmalle, mutta silloin merkistö kääntyy peilikuvakseen. Sanan ensimmäisen kirjaimen nimi on "tyr", jolla viitataan Tyr-jumalaan. Tyr-jumala tunnetaan muinaisnorjalla Tiwinä, josta nykyinen sanamme "tiistai" on juontunut. Tässä sanassa se kuitenkin merkitsee äänteenä joko t, d tai nd äänteitä. Sitä seuraava kirjain on joko "ass" tai "oss" riippuen riimukiven tarkasta iästä, jota en valitettavasti tiedä. Sanoina "ass" tarkoittaa jumalaa ja "oss" joen suuta. Äännemerkkinä tämä riimu lausutaan joko a:ana tai o:ona kaiverrusvuodesta riippuen. Kolmas kirjain on uudestaan "tyr". Neljäntenä on "is", joka tarkoittaa jäätä. Äänteenä se on joko i, j, e tai ä. Viimeinen kirjain "yr", mikä tarkoittaa joko jousta, tai marjakuusta josta jousia valmistetaan. Äänteenä se voi olla joko r tai y. Tämä jälleen kerran riippuu riimukiven iästä, mutta koska muutos on tapahtunut 1000-luvulla ja tämä riimukivi on luultavasti 1000-luvulla, niin se voi olla kumpi tahansa. Toki koska tuo merkki tarkoittaa ärrää yleensä nimenomaan sanan lopussa, niin luulen sen olevan r-kirjain.
Eli sanan pitäisi lausua sitten jotenkin "tatir", "dadir", "totir" tai jotain sinne päin. Mitä se tarkoittaa? Ei harmainta aavistusta.
Vielä kuva koko kivestä.
Lisää kiviä
Tässä on näkyvillä sama riimukivi kahdelta eri puolelta. Kuvat ovat kokeneet jonkin verran muokkausta, jotta riimut olisivat edes vähän paremmin näkyvillä. Joka tapauksessa kiviin on kaiverrettu, että "Vigmund antoi hakata tämän kiven omalle muistolleen, miehistä älykkäimmälle. Suojelkoot jumala laivankapteeni Vigmundin sielua. Vigmund ja Åfrid tekivät tämän kiven Vigmundin eläessä." Kyseessä on siis rikkaan merikapteenin pröystäilykivi. Muistokivissä tosiaan on se huono puoli, ettei niillä kunnioitettu henkilö pääse nauttimaan saamastaan huomiosta henkilökohtaisesti. Elävälle henkilölle tehty muistokivi on hyvin poikkeuksellinen, mistä kielii sekin, että asiasta on erikseen mainittu kivessä.
"...antoi pystyttää tämän kiven poikansa Öndin sielulle. Hän kuoli valkoisiin pukeutuneena Tanskassa. Öpir valmisti nämä riimut." Tässä riimukivessä mielenkiintoista on, että siinä kerrotaan Öndin kuolleen valkoisiin pukeutuneena, eli kastevaatteissaan. Tuohon aikaan oli tapana, että kasteessa puettiin päälle valkoinen vaate, jota sitten pidettiin yllä viikon ajan, jotta kaikki näkisivät henkilön olevan nyt kastettu. Koska varhaislapsuudessa kuolleiden muistoksi tuskin pystyteltiin hervottoman kalliita riimukiviä, niin on luultavaa, että Önd oli aikuinen mies, joka kastettiin kuolinvuoteellaan. Tästä on kenties vedettävissä johtopäätös, ettei kristinusko ollut vielä 1000-luvun Ruotsissa niin voimakkaasti vallitseva, etteikö aikuinen mies olisi voinut olla kastamaton. Öndin kuolinpaikaksi ilmoitettu Tanska oli kokonaisuudessaan vielä pakanallista aluetta 1000-luvulla. (Tämä kuva, kuten monet muutkin blogitekstini kuvat ovat kärsineet blogger-blogialustan kuvien pakkauksesta. Ongelma toivottavasti ratkeaa, kun siirryn pois bloggerista lähiaikoina.)
Riimujen käyttö ja merkitys
Vaikka riimut tunnetaan erityisesti kiveen kirjoitettuina merkkeinä, aikanaan on ollut tyypillisempää käyttää riimuja esimerkiksi puulevylle tai luun pinnalle kirjoittamiseen. Löydetyistä riimukirjoituksistakin yli puolet onkin kirjoitettu johonkin muuhun kuin kiveen. Varsin tyypillinen tapa käyttää riimukirjoitusta on ollut esimerkiksi jonkin esineen omistajan tai tekijän ilmaiseminen. Norjan Bergenistä on esimerkiksi löytynyt puupalikka, jossa lukee "Eystein omistaa minut." Toinen tyypillinen tapa käyttää riimuja on ollut pienten viestien kirjoittaminen puupaloille. Äsken mainitun puupalikan lisäksi Bergenistä on löydetty puulastu jolle on kirjoitettu "Sinä saat naida Rannveig Punaista."
Myöhäiskeskiaikainen kalenterikeppi Turun Linnasta.
Riimut eivät kuitenkaan ole pelkkä äännekirjoitusjärjestelmä. Riimujen koko merkitys ei myöskään avaudu vain lukemalla niitä. Ensinnäkin jokaisella riimulla on oma nimensä, joka aina tarkoittaa jotain. Nämä nimet eivät vastaa latinalaisten aakkosten "beetä" tai "ceetä", vaan ehkä enemmänkin kiinalaisia kanji-kirjoitusmerkkejä. Riimumerkkejä on käytetty myös yksittäin symboleina, jolloin ne eivät ole muodostaneet kirjaimista koostuvaa tekstiä. Yksi tällainen käyttöyhteys on kalenterikepit, joita käytettiin 1000-luvulta ehkä jonnekkin 1500-luvulle. Niitä on toki arvostettu suuresti esimerkiksi 1700-luvulla, mutta silloin perinne lienee muuttunut jo historian harrastamiseksi. Näissä kepeissä riimut eivät muodosta tekstiä, vaan kukin riimu merkitsee tiettyä päivää. Riimumerkit on luultavasti otettu kalenterikäyttöön, koska kalenterit ovat keskiajan maanviljelyskulttuurissa olleet jossain määrin pyhiä esineitä ja riimukirjoituksella on ilmeisesti ollut latinalaista aakkosistoa suurempi auktoriteetti. Ylipäätään riimumerkkejä ja -kirjoitusta on yleisesti käytetty yhteyksissä, joissa on jotakin pyhää tai maagista. Esimerkiksi kirjallisia rukouksia on kirjoitettu riimuilla suuremman vaikuttavuuden aikaansaamiseksi.
Hyvin suuri osa meille säilynesitä riimukivistä on jossain historian vaiheessa tullut kierrätetyksi rakennusmateriaalina. Luultavasti kaikki tässä artikkelissa esitellyt riimukivet on irrotettu joko Uppsalan fransiskaanikonventin raunioista tai Uppsalan tuomiokirkon seinistä. Lukuunottamatta toki ylläolevaa riimukiven fragmenttia, joka on yhä tukevasti Vaksalan kirkon seinässä. Keskiajalla riimukiviä on käytetty kirkollisten rakennusten rakennusmateriaalina, koska riimukirjoituksen on pelkällä olemassaolollaan katsottu lisäävän rakennuksen pyhyyttä ja tuovan sille ajatonta tunnelmaa. Tuon ylläolevan katkelman kirjaimellisella merkityksellä on todennäköisesti ollut kirkon rakentajille hyvin vähän merkitystä. Siinä on riimuja, riimuissa on pyhyyttä ja kirkko tarvitsee pyhyyttä.
Vielä yksi kivi
Tälle kuvalle en onnistunut löytämään selitystä, mutta siihen piirretty lohikäärme on mukavasti vahvistettu. Tästä lienee ehkä parhaiten nähtävillä millainen koristelu näissä kivissä on aikanaan ollut. En ole varma miten paljon näitä on tuolloin värjätty ja miten suuri osa näiden kivien kirjoituksen punaisesta vahvistusväristä on alkuperäistä. Uskoisin kuitenkin että riimukiviä on väritetty, joskaan en voi perustaa sitä suoraan mihinkään lukemaani lähteeseen. Minusta vain olisi outoa, jos näin ei oltaisi tehty, koska silloin niiden kirjoitusta olisi ollut vaikea lukea.
Kiitos loppuun asti lukemisesta! Toivottavasti piditte tekstistä. Palautetta saa ehdottomasti antaa.
- Pyry von Bagh
Haluaisitko lukea lisää?
Uppsalan tuomiokirkko: Kolme pyhimystä ja länsimaisen kulttuurin huipentuma
Lyhyt yleisesittely tässäkin tekstissä mainitusta Uppsalan keskiaikaisesta katedraalista. Moni tämän tekstin riimukivistä sijaitsee nykyään sen edustalla ja ne on löydetty Uppsalan katedraalin rakenteista. Kyseessä on suurin Pohjois-Euroopan uskonnollinen rakennus.
Vaksalan kirkko: Luonnottomuudet ja perisynti
Esittely Vaksalan kirkon keskiaikaisista kalkkimaalauksista. Kaksi tämän tekstin riimukivistä sijaitsee nykyään Vaksalan kirkolla.
Rymättylän kirkko: Synti, tuomio ja kadotus
Syistä joita en itse täysin ymmärrä, tämä blogiteksti on pikku hiljaa noussut blogini luetuimmaksi. Sen täytyy siis olla hyvä. Tekstissä esitellään Rymättylän kirkon 1500-luvun kalkkimaalauksia, joissa seikkailee poikkeuksellisen paljon paholaisia ja raahataan syntisiä kadotukseen.
-------------------------------------------------
Lähteet:
- Oja, Heikki. Riimut – Viestejä viikingeiltä
SKS Helsinki 2015
(Massiiviset haukut tälle kirjalle "viikinki" termin väärinkäytöstä.)
- Kessler, Herbert. Seeing Medieval Art
Broadview Press Ontario 2014
- Ei wikipediaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti