Uppsalan riimukivet: Muistoja tuhannen vuoden takaa

"Tjägn ja Gunnar pystyttivät nämä kivet veljensä Väderin muistoksi." Näin sanotaan yllä näkyvässä 1000-luvun riimukivessä, jota voi nykyään ihastella Uppsalan Universitetsparkkenissa. Kivi on ilmeisesti alkujaan ollut osa usean riimukiven muistomerkkikokonaisuutta, mutta mahdollisia muita kiviä ei valitettavasti ole löydetty. Kivi ei myöskään ole alkuperäisellä paikallaan, vaan se on luultavasti sijainnut n. 18km lännempänä Funbossa. Väderin muistoksi kaiverretun kiven kuvitus on varsin tyypillinen tuon aikakauden riimukiville. Teksti on kirjoitettu jonkinlaisen käärmeen ruumiiseen ja keskellä on symboli, joka mahdollisesti symboloi pyhää kolminaisuutta. 1000-luvun riimukivet ylipäätään ovat pääosin kristillisiä hautamonumentteja.

Uppsalan tuomiokirkko: Kolme pyhimystä ja länsimaisen kulttuurin huipentuma

Armon vuonna 1270 aloitettiin Uppsalassa rakentamaan suurinta ja monumentaalisinta rakennusta, joka oli tänne maailman pohjoiseen äärilaitaan kuuna päivänä rakennettu, tai mahdollisesti edes tultaisiin rakentamaan. Vastaperustettu Uusi-Uppsala tarvitsi kirkon, josta johdettaisiin nykyisen Suomen, Ruotsin, Norjan, Huippuvuorten ja Grönlannin alueen kirkollista toimintaa. Vuonna 1435 valmistuikin lopulliseen asuunsa Uppsalan tuomiokko (Uppsala domkyrka), josta tuli heti Ruotsin kansallispyhättö ja kuninkaallinen kirkko seuraavaksi 300 vuodeksi. Noiden vuosisatojen aikana kaikki Ruotsin kuninkaalliset kruunajaiset, kastajaiset, häät ja hautajaiset järjestettiin tässä nimenomaisessa kirkossa. Kyseessä on yhä tänä päivänä Pohjois-Euroopan suurin uskonnollinen rakennus ja ylivoimaisesti valtavin ja eeppisin paikka, jota tässä blogissa ollaan käsitelty. Valitettavasti kaikkea kirkon sisältämää keskiaikaista taidetta ei saada käsiteltyä yhdessä tekstissä, vaan tätä kirkkoa tullaan käsittelemään useassa erillisessä päivityksessä.

Pyhä Barbara ja sadistinen erotiikka keskiajan kirkossa

Nykyään jos sanotaan, että "on oltava kuin kirkossa", tarkoitetaan sillä mahdollisimman hillittyä ja siveää käytöstä. Kirkoissa istutaan hiljaa ja yritetään olla nukahtamatta. Ei heti ajattelisi, että tällaiseen tilanteeseen sopisi mitenkään seksi, erotiikka tai alastomuus. Keskiajallakaan erotiikka kirkoissa ei ollut mitenkään kovin tyypillistä, mutta tästä huolimatta Suomessa Kalannin kirkossa on säilytetty Pyhä Barbaran alttarikaappia. Nykyään se on valitettavasti siirretty Kansallismuseoon. Kyseisen alttarikaapin oviin on kuvattu Pyhän Barbaran legenda ja erityisesti sen pääkohta, eli hänen kiduttamisensa ja marttyyrikuolemansa. Kuolemasta on kuva ylempänä.

Fiilistelyä Uppsalan matkasta

Saagoja ja tikku-ukkoja -blogi on suuria vaaroja ja vaivoja uhmaten lähtenyt kuvausmatkalle entiseen emämaahamme Ruotsiin. Matkan tavoitteena oli alun alkaen kiertää ainakin Tukholmassa, Sigtunassa ja Uppsalassa kuvaamassa keskiaikaisia kohteita blogiani varten. Täällä paikan päällä tarjonnan runsaus on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukseni! Aikani ei mitenkään riitä useampaan paikkaan, vaan keskityn kuvaamaan vain Uppsalan alueen keskiaikaisia nähtävyyksiä. Kahden ympäripyöreän työpäivän verran olen ehtinyt jo kuvaamaan ja ainakin yksi suuri kuvauspäivä on vielä edessäpäin. Tämänkertainen blogiteksti ei siis ole akateemishenkinen yritys valottaa keskiajan kulttuuria ja taidetta, vaan enemmän sellainen päiväkirjahenkinen fiilistelyteksti, jossa kerron lähinnä kuvien avulla, että mitäs sitä on tullutkaan nähtyä.

Keskiajan puu-ukot

Blogini tämänkertainen päivitys alkaa 1400-luvulla tehdyllä Pyhän Yrjänän pyhimyskaapilla. Aikanaan siihen on siis kuulunut ovi ja sen on täten voinut kaapin tavoin myös sulkea. Kyseessä on yksi niistä yli 800 puuveistoksesta, jotka ovat Suomessa keskiajalta säilyneet. Huonon makunsa vuoksi jälkipolvet eivät ole juurikaan arvostaneet näitä veistoksia ja niitä lienee tuhoutunut vuosisatojen saatossa huomattavasti enemmän kuin mitä niitä on meille säilynyt. Hyvin luultavasti puuveistokset olivat yksi johtavista taiteenmuodoista keskiajan Suomessa.

Legenda sancti Henrici (Pyhän Henrikin legenda)

Noin 25 kilometrin päässä Turusta keskellä Varsinais-Suomen idyllisiä peltomaisemia sijaitsee Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkko. Kyseinen kirkko sijaitsee juuri sillä paikalla, johon perimätiedon mukaan Suomen suojeluspyhimys Pyhä Henrik on haudattu. Vuosisatojen mittaan Henrikin ruumis on pala kerrallaan siirretty sinne sun tänne, mutta kirkosta löytyy yhä hauta, jonka päälle asetettiin 1400-luvun alussa tummasta kalkkikivestä valmistettu ja kuparilevyillä koristeltu sarkofagi. Sarkofagi ei oikeastaan ole koskaan sisältänyt palastakaan yhdenkään ihmisen ruumiista, eli se on oikeastaan kenotafi. Se on siis tehty täysin itseisarvoiseksi muistotaide-esineeksi. Arkun reuna kertoo Pyhän Henrikin legendan (Legenda sancti Henrici) sellaisena kuin se keskiajalla tunnettiin. Aloitan blogitekstini kertomalla tämän tarinan. Tulen tekemään piakkoin uuden päivityksen, jossa käsittelen itse sarkofagia taide-esineenä ja analysoin sen symboliikkaa, tekstejä, materiaalivalintoja ja muuta sellaista.

Siis: Olipa kerran kauan sitten...