Millainen miehen on oltava?

"Kynttilähipsteri" Maarian kirkosta 1400-luvun alkupuoliskolta.

 Kannattaa huomata, että hänellä on päässään muodikas baskeri, kuten tekstin anekauppiaallakin.

Millainen mies saa olla? Millainen miehen pitää olla? Saako joku mieheksi kutsuttu sanoa olevansa nainen? Tällaiset kysymykset ovat yhä nykyään yhtä ajankohtaisia kuin aina ennenkin. Nykyäänkin moni voi tuntea vastenmielisyyttä liian feminiinisesti esiintyvää miestä kohtaan ja transnaiset kohdata transmiehiä enemmän ennakkoluuloja. Meillä on siis olemassa jonkinlainen ideaalikuva maskuliinisesta miehuudesta, johon karikarisoiden kuuluu saunamakkaran syöminen saunan jälkeen ja inttikokemuksilla kerskailu. Vastaava ihanne maskuliinisesta miehuudesta ei ollut tuntematon keskiajallakaan. Keskiajan miesihanne oli kenties erillainen, mutta hyvin yhä nykypäivänäkin tunnistettavissa. Seuraavassa Canterburyn tarinoista saadussa otteessa kertoja kuvailee naismaista miestä - anekauppiasta.

"Samalla saapui hänen vierellään,

toveri yhtyneenä ystävään:

 mies oli Rouncivalin asukas

ja ammatiltaan ANEKAUPPIAS. 

...

Niin keltaiset kuin vaha olivat

sen anekauppiaan kiharat:

kuin kimput pellavaa, niin kepeinä

valuivat suortuvat – hiuslepeinä

ohuina – miehen hartioille saakka.

Hänen huppunsa oli pelkkä taakka –

ja laukkuunsa hän oli pakannut sen,

kun tahtoi olla muodinmukainen:

baretti oli ainut verho pään –

hän tyylikkäänä kulki mielellään

...

Hän määkimään kuin vuohi oli luotu –

ja parranpuute näytti pysyvältä

ja iho juuri veitsen jättämältä:

hän oli, luulen, tamma tahi ruuna."

  

Anekkauppias on siis kiharapäinen blondi, jolla on koreat vaatteet, kimeä lauluääni, eikä partaa lainkaan. Näillä kriteereillä kertoja tuomitsee hänet tammaksi tai ruunaksi, eli naarashevoseksi tai kuohituksi urokseksi. Toisin sanoen hänen miehuutensa kyseenalaistetaan siitäkin huolimatta, että alkuperäisteksti viittaa häneen sukupuolittavalla prononomilla "he".

Koreasti pukeutunutta miestä raahataan kadotukseen. 

Kuva on Rymättylän kirkosta ja maalattiin 1500-luvun alussa.

Kyseinen anekkauppiaan hahmo on tavallaan keskiajan metroseksuaali, eli ulkonäköönsä panostava mies. Toisaalta hänen seuralaisekseen kuvataan viinalta haiseva, lihava ja suunnattoman ruma haastemies. Miksi näin vastakohtainen pari anekauppiaalle? Tutkimuskirjallisuudessa on ehdotettu, että kyseessä olisi keskiajan versio stereotypiasta, jossa miespariskunnassa toinen osapuoli on korostetun feminiininen ja toinen korostetun maskuliininen persoona.

Mitä anekauppias tekee tässä tarinassa?

Miksi anekauppias on mukana tässä tarinassa? Miksi hänet on kuvattu sellaisena, kuin hän on? Anekkauppias on kirkon edustaja, josta kerrotaan, että hän on juuri palanut Roomasta paavin kuuriasta. Hänen ammattinaan on siis tarjota ihmisille rahalla suoritettavia katumustöitä. Taustalla oleva ajatus on, että koska keskiajan teologian mukaan syntejään saattoi hyvittää esimerkiksi hyvillä töillä, tai pyhiinvaelluksilla joten totta kai myös maksamalla rahaa. Anekauppias toimi tässä siis välikätenä. Anekaupan instituutiota tosin kritisoitiin jo keskiajalla hyvin paljon. Myöhemmin aiheesta tuli yksi reformaation keskeisimmistä kiistakapuloista.

Seuraavassa katkelmassa anekauppias on juuri kertonut tarinan, joka on kerännyt laajaa ihastusta kuulijoiltaan. Tarinansa kerrottuaan anekauppias yrittää kerätä rahaa innoittamalla kuulijoita suutelemaan pyhäinjäännöksiä rahaa vastaan. 

 "Jokaista pyhäinjäännöstäni saa

hän suudella, kun maksaa hopeaa

vain kolikon... Siis koura kukkaroon!

"Jos teen sen, Kristus minut kirotkoon!"

isäntä sanoi. "Suuteluttaisit

minulla vanhat housus: suttaisit

niin suuni takamustes taikinalla

ne pyhäinjäännökseksi vannomalla...

Sinua nimeen Pyhän Helenan

ja Pyhän maan nyt minä vannotan:

minulle anna pyhäinjäännöstesi

sijasta tähän käteen kiveksesi,

niin pyhitän ne: hautana sontaan sian!"

Kuten vähän hitaampikin tästä ymmärtää, muut hahmot eivät suhtaudu suopeasti anekauppiaan ammattiin. Kirjan yleisasennetta voitaisiin siis pitää kriittisenä anekauppaa ja pyhäinjäännösten myyntiä kohtaan. Anekauppiaan epämiehekäs, ja siten paheksuttava hahmo on mahdollisesti luotu tekemään kirkon anekaupasta naurettavaa. Kyseessä on siis kritiikki kirkko-organisaatiota vastaan. 

Pyhä Yrjänä surmaa lohikäärmettä ja pelastaa neidon

Kuva on Hollolan kirkosta. Veistoksien ikä on minulle tuntematon.

Keskiajan ideaalimies

Jos Canterburyn tarinoiden mies on esimerkkikappale siitä, millainen miehen ei pitäisi olla, niin mikä olisi sitten ideaalinen mies? Kysymykseen ei ole helppo vastata, koska keskiajan miesihanne vaihteli toki suuresti koko keskiajan tuhatvuotisen historian mittaan. Alueellisia vaihteluita oli paljon ja ihmisihanteet olivat eri yhteiskuntaluokissa kovin erilaisia. Tässä tekstissä esitetyt näkemykset koskevatkin siis lähinnä myöhäiskeskiaikaa läntisessä Pohjois-Euroopassa.

Yleisesti ottaen keskiajalla arvostettiin varsin machoja miehiä. Jos esimerkiksi otetaan englannin kielen sana "virtue" eli hyve. "Virtue" on johdettu latinankielen sanasta "virtas" eli "mies". Canterburyn tarinoiden anekauppiastakin pilkataan nimenomaan epämiehekkyydestä ja naismaisesta käytöksestä. Keskiajan kirkonmiehet niin ikään arvostelivat liian naismaisia miehiä, jotka esimerkiksi meikkasivat tai pukeutuivat liian koreasti. Tässäkin on toki muistettava, etteivät ne kirkonmiesten arvostelemat miehet varmasti itse pitäneet meikkaamistaan tai koreiluaan paheksuttavina tai naismaisina piirteinä.

Yläpuolella näytin kuvan Pyhästä Yrjänästä. Hän on sikäli mielenkiintoinen pyhimys, ettei hän ole munkki, erakko, askeetti taikka marttyyri. Sen sijaan hän surmasi lohikäärmeen saadakseen naisen. Tässä tapahtuu siis jotain keskiajan pyhimyksille hyvin epätyypillistä. Pyhimys saa naisen ja päätyy tämän kanssa oletettavasti avioon. Lähtökohta keskiajalla siis oli, että ihmisen pitäisi pyrkiä askeesiin ja sitä myöten unohtaa tämä maailma, jotta voisi keskittyä pääsemään taivaaseen. Näin siis ainakin kirkonmiesten mielestä. Tästä ihanteesta huolimatta keskiajan miehiltä toivottiin tietynlaista seksuaalista viriiliyttä. Keskiajan suhtautuminen kaikkeen seksuaalisuuteen on hyvin kaksinaista. Toisaalta lihan syntejä paheksuttiin syvästi, mutta sitten taas seksuaalinen aktiivisuus kuului oleellisesti kansanomaiseen miesihanteeseen.

Seuraavaksi ote Canterburyn tarinoiden Voudin tarinasta. Kaksi nuorta munkkia ovat siis myllärin talossa yövieraina ja yön pimeydessä toinen heistä lähti harrastamaan seksiä talon tyttären kanssa. Heidän puuhatessaan jäljelle jäänyt munkkipoju pohtii seuraavanlaista:

"Toverini harmiaan saa haihduttaa

ja sylitellä talon hempukkaa.

Hän pani toimeksi ja tyydyttää

nyt halunsa, mut minä pölkkypää

vain lojun rojusäkin lailla tässä.

Saan iät elää narrin häpeässä,

kun tästä näytelmästä syntyy katku."

Tästä sisuuntuneena urhea munkkipoju päättää sitten yllättää myllärin vaimon ja säästyä näin häpeältä. Tärkeää tässä on, että huolimatta keskiajan sinänsä puritaanisista virallisista ihanteista. Täytyi tämänkin munkin välttyä nynnyn maineelta ja näyttää pelimieheltä muiden nuorten munkkien silmissä. 

Luxuria eli himon ruumiillistuma ratsastaa pukilla. Veistos on 1300–1400-lukujen vaihteesta.

Uppsalan tuomiokirkko

Tämän verran tänään keskiajan mieskuvasta. Kiitos mielenkiinnostanne!

- Pyry von Bagh

Vielläkö haluaisit lukea lisää?

Keskiajan hämärät töherrykset ja oudot veistokset

Canterburyn tarinat: Kuinka monta miestä saa naisella olla?

Rakkausballadit: Petollinen poikaystävä ja oikeudenmukainen lohikäärme

 Blogin sisältö teemoittain

-----------------------------------------------------------
Lähteet: 
- Chacer, Geoffrey. Canterburyn tarinoita
suom. Toivo Lyy. WSOY Helsinki 2011
- Linkinen, Tom. Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoiden anekauppias. - Pervo myöhäiskeskiajan sukupuolittuneessa todellisuudessa.
 (Artikkeli kirjasta Pervot pidot – Homo-, Lesbo-, ja Queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen.
Toim. Lasse Kekki ja Kaisa Ilmonen.)
- FT Tom Linkisen luento keskiajan kulttuurihistoriasta kurssilta Johdatus kulttuurihistorian aikakausiin.
- Perstuntuma (tärkein)
- Franzon, Annika. Guide Boken om – Uppsala Domkyrka
Svenska kyrkan Uppsala 2014
- Hiekkanen, Markus. Suomen keskiajan kivikirkot.
SKS Helsinki 2014. (2ed. Alk. 2007)
- Wikipediaa ei käytetty!!!!

Kaikki kuvat ovat omiani. Käyttöluvan saa kysymällä.