Canterburyn tarinat: Kuinka monta miestä saa naisella olla?

Pyhä Birgitta Taivassalon kirkosta. Maalaus 1460-luvun lopulta.

 "KOKEMUS riittäis, vaikka päällä maan

ei mitään kirjat kertois, kuvaamaan

minunkin suullani ja tarkoitan aivan,

avioliiton surkeuden ja vaivan.

Olenhan, hyvät herrat, jälkeen sen,

kun olin kaksitoistavuotinen,

vihille kirkkoon vienyt viisi miestä - 

ylistys Jumalalle siitä tiestä." 

Kuinka keskiajan nainen koki asemansa perheessään ja yhteisössään? Oliko hän kenties pelkkä tahdoton objekti, jolla ei ollut mitään sananvaltaa elämäänsä? Miehensä alistama kotiorja? Vaiko kenties sittenkin jotain aivan muuta? Vallitsevan kuvan mukaan naisen osa keskiajalla oli alistua miesten tahtoon ja tiukkaan moraalikoodistoon. Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Keskiajan naisella oli yhtä monta osaa kuin oli naisiakin. Siksi aionkin tänään esitellä Bathin rouvan ja hänen miesseikkailunsa. Kyseessä on toki fiktiivinen henkilö Canterburyn tarinoista, mahdollisesti osin karikatyrisoitu, luultavasti poikkeuksellinen hahmo ja valitettavasti mieskirjailijan luomus. Uskon kuitenkin hänen kertomuksensa avaavan meille edes jonkin verran keskiajan ihmisten ajatuksia ja asenteita liittyen naisen asemaan ja parisuhteeseen. 

Kuka on Bathin rouva?

"Niin ikään oli siellä BATHILAINEN

eloisa ROUVA, oikein oiva nainen,

mut hiukan kuuro, valitettavasti.

Sai mennä Ypressiin ja Genttiin asti,

jos tahtoi nähdä yhtä kätevän

naispuvun neulojan kuin oli hän – 

ja koko hänen seurakunnassaan

ei ollut naista, jonka kertaakaan

hän päästi alttarin luo edellään:

jos joku pyrki ohi rientämään,

niin konnaa kohtaan loppui laupeus

ja kaikki kristillinen rakkaus...

... Hän oli vaimo

ja nainen kautta elämänsä aimo:

aviomiestä viisi kirkon suomaa – 

lisäksi seuraa nuoruusajan tuomaa,

mut siitä aiheesta on turha jatkaa..."

Tarinamme päähenkilö on yksi 1300-luvun lopun Englannissa kirjoitetun Canterburyn tarinoiden pyhiinvaeltajahahmoista. Hän on yhteisössään rikas ja kunnioitettu nainen. Iältään kenties keski-ikäinen. Kirjassa hänen mainitaan elämänsä aikana matkustaneen kolmasti Jerusalemiin, useita kertoja Roomaan, ja nähneen ainakin myös Kölnin, Bolognan ja Santiago de Compostelan Espanjassa. Bathin rouva on siis maailmaa nähnyt ja arvonsa tunteva nainen. Hän on kuitenkin myös hyvin kiistanalainen hahmo, sillä hän on elämänsä aikana ollut viidesti naimisissa. Kaukana ollaan siis keskiajan ihannenaisesta, joka menee elämässään ehkä kerran naimisiin, senkin pakotettuna, sillä varaa ei ollut lähteä luostariin. Tämän seikan vuoksi Bathin rouva joutuu kirjassa laajasti perustelemaan ja selittämään elämänvalintojaan.

 "Mut aivan tuonaan kuulla väitteen sain

sen että koska Kristus kerran vain

on ollut häissä, Galilean Kaanaan,

niin siitä minä, hänen oppilaanaan, 

sain esimerkin: viettää häät vain kerran."

Bathin rouva perustaa oikeutensa useisiin avioliittoihin elämänsä aikana vetoamalla Raamattuun, Paavaliin ja kirkkoisiin. Miksi vaikkapa kuningas Salomonilla oli oikeus pitää useita vaimoja, jos naisella ei kerran moista oikeutta ole? Eikös Paavali kehottanut menemään naimisiin, jos ei pysty neitsyyteen? Kuinka monta miestä on sallittua naida?

"En ole ikänäni saanut tietää,

mikä sen rajaluvun olla sietää...

Muut arvailkoot ja laskekoot sen määrää,

mut minä väitän, väittämättä väärää:

"Lisääntykää!" on käsky Jumalan...

Sen selvän tekstin minä tajuan. ...

Mut mitään Hän ei puhu numeroista,

ei siitä, nainko kaksi, kaksitoista."

 Kuvassa Pyhä Katariina Aleksandrialainen ja hänen oikealla

 puolellaan seurakunnalle ilmeisen suuren lahjoituksen tehnyt rikas nainen.

Maalaus on Kalannin kirkosta vuodelta 1470.

Rouva myöntää kyllä, ettei hänen toimintansa ole ihanteellista toimintaa kristitylle naiselle, muttei kuitenkaan koe voivansa toimia toisin. Hänen mielestään ihmisillä on erilaisia kutsumuksia elämässä, joita he voivat tavoitella. Kaikkien osa ei ole olla pyhimysneitsyitä. 

"Kun neitseydestä palkka luvataan,

ken kykenee, sen menköön sieppaamaan!

On siihen kutsumukseen vapaa valta

vain sillä ken saa voimaa Jumalalta. ...

omalla tilallani kersku en

Mut tiedättehän, ettei kultaa pelkkää

jokainen talousastia voi helkkää,

vaan puustakin on käyttöesineitä."

Bathin rouvan pitkä monologi ei kuitenkaan ole pelkkä puolustuspuhe. Hän yltyy myös jakamaan kuulijakunnalleen avioliitto-ohjeita. Keskiajan avioliitto nähdään tyypillisesti hyvin miesvaltaisena instituutiona, mutta Bathin rouvan kohdalla asia on täysin päinvastoin.

"Jumala rangaiskoon, jos käännyn selin:

öin, päivin suostuu mieheeni se elin

heti kun velkaansa hän mielii maksaa.

Mut paljon hänen lihansa saa jaksaa,

kun minä olen hänen vaimonaan!

Aviomiehen tahdon, josta saan

samalla kertaa orjan – velkapään.

Ei ruumiiseensa ole itsellään

hänellä valtaa, se on vaimon vain..."

"Voi taivas, naurattaa, kun muistan öitä

ja miten silloin teetin heillä töitä – 

mut itse rikkaakaan en ristiin pannut.

Olinhan saanut heiltä maat ja mannut:

ei ollut pakko heitä kunnioittaa,

ei pakko heidän rakkauttaan voittaa – 

he, kautta taivaan, lempivät niin että

ei tarvittu sen kiihkon kiihdykettä.

On viisas nainen virkku lempimään,

jos miehettä hän on ja yksinään,

mut minulla mies oli sormenpäissä

ja hänen maansa häneltä sain häissä – 

siis miestä miellyttää miks yrittäisin,

kun ilman iloa ja palkkaa jäisin?

Yöt työssä miestä pidin: painiskella

niin sai hän, että voi vain voivotella...

Omine lakineni johdin miestä

niin että aivan autaana iestä

hän kantoi samalla kuin lahjojaan

ja riemuitsi, jos kiitin kerrankaan –

kas: muulloin riitelin vain..."

Naista raahataan helvettiin. Kuva on 1500-luvun alusta ja Rymättylän kirkosta. 

  

Bathin rouvan avioliitot eivät kuitenkaan ole olleet vain miesten hyväksikäyttämistä. Hän kertoo myös kohtaamastaan parisuhdeväkivallasta, mutta toisaalta myös aidosta rakkaudesta. Varsinkin hänen kaksi viimeisintä avioliittoaan ovat hänen itsensä mukaan olleet onnellisia. Syynä onnellisuuteen on hänen mukaansa ollut juuri hänen vapautensa. Erityisesti neljäs mies oli hyvä mies, koska tämä ei puuttunut rouvan omaisuuteen tai menemisiin mitenkään. Pohjimmiltaan onnellisen avioliiton salaisuus onkin Bathin rouvan mukaan jättää kaikki valta parisuhteessa naisen haltuun.

"Voi Jumala! kun häntä katselin

ja hänen reisiään ja jalkojaan,

ne siroudellaan, ihanuudellaan

minulta sulattivat sydämeni!

Hän oli kaksikymmentalvinen

– ja minä kymmenissä neljänsissä,

mut varsan hampaat yhä ikenissä...

Ne näkyivät, ja näkyi muutenkin

minussa leima Venus-sinetin.

Voi Luoja! olin oiva otus... kas:

rikas ja kaunis, vahva, nuorekas . 

ja koska-sanaa paremmin kuin kukaan

muu käytin, miehieni väitteen mukaan!

Niin! tunteitani Venus vallitsee,"

Näin kuvaa Bathin rouva toistaiseksi viimeisen avioliittonsa alkua. Toisin kuin hänen edelliset suhteensa, alkoi suhde suurella tunteiden palolla. Suhde ei kuitenkaan alkuun ollut kovin onnellinen, sillä mies kapinoi vaimonsa valtaa vastaan. Onneksi moinen kuohunta jäi lyhytaikaiseksi ja avioliitto muuttui onnelliseksi. Sittemmin tuo mies kuoli ja Bathin rouva leskeytyi uudelleen. 

"Koin – taivaan kiitos! – viisi kertaa sen.

En kuudettakaan miestä mieli estää:

ken iät jaksais kiusausta kestää!

Aviomies jos muuttaa mullan rakoon,

niin uusi kristitty mies rakastakoon...

Sanoohan apostoli, että naida

saan Herran nimeen, ellen muuta taida:

ei ole syntiä, jos nai ja halaa –

parempi sinun naida on kuin palaa!"

Tulkintaa  

Kaikki tämä on siis osa niin kutsuttua Bathin rouvan prologia, jolla hän alustaa tarinaansa. Alustettava tarina kulkee vähän vastaavissa teemoissa ja käsitteleekin naisen valtaa avioliitossa. Canterburyn tarinat ovat siis rakentuneet siten, että jokainen hahmo, joista Bathin rouva on yksi, kertoo vuorollaan tarinan. Jokainen tarina alustetaan prologilla, jossa taustatarinan hahmot keskustelevat keskenään ja puhuvat itsestään. 

Bathin rouvassa mielenkiintoista on, miten huonosti hän istuu keskiajan viralliseen hyvän naisen ideaaliin. Hän ei ole jättäytynyt arvokkaan lesken asemaan, ei vetäytynyt luostariin, eikä paljoa piittaa neitsyydestä. Hän ei myöskään ole ylenpalttisen kunnioittava aviomiehiään kohtaan, vaan näyttää näille tiukasti kaapin paikan. Aikaisemmat tutkijat ovat pohtineet, että Bathin rouva saattaisi olla eräänlainen huonon naisen arkkityyppi. Hänen hahmonsa olisi siis haluttu kuvata mahdollisimman iljettäväksi liittämällä häneen tiettyjä attribuutteja ja sillä tavoin sitten määritellä, millainen on hyvä nainen. 

Itse en usko Bathin rouvan olevan tässä kuvauksessa huono nainen. Hänen pahuutensa olisi tuotu esille jotenkin paljon ilmeisemmin, jos kyse olisi siitä. Mielestäni kirja suhtautuu häneen varsin lämpimästi. Uskon hänen olevan karikatyyrihahmo. Ei sinänsä epärealistinen, mutta hyvin liioiteltu hahmo. Tiedetään, että rikkailla leskillä oli keskiajalla usein paljon valtaa, ja mikäli rikas leski menee naimisiin vähemmän rikkaan miehen kanssa, niin mies jäi helposti tässä suhteessa tossun alle. Tällaisena hän istuisi erittäin hyvin Canterburyn hahmojen joukkoon. Kirjassa kaikki hahmot esiintyvät tavallaan ammattikuntansa taikka säätynsä arkkityyppeinä ja omaavat tälle arkkityypille tyypilliset viat ja hyveet.

 Tuntematon olento Korppoon kirkosta. Maalattu 1400-luvun puolivälissä.

Naishistoria tässä blogissa

Yksi suosikkikysymyksistäni, joita esitän ihmisille, on "millä aikakaudella haluaisit elää, jos et voisi valita nykyistä?" Mielestäni oikein mukava tutustumiskysymys. Valitettavasti, jos tätä kysyy naispuoliselta ihmiseltä, niin he kokevat vastaamisen hyvin vaikeaksi, sillä heidän käsityksensä mukaan naisen asema kaikkina menneinä aikakausina on ollut surkea. Tässä on toki monessa mielessä perää, mutta kyseessä on vain osatotuus. Enemmän koen ongelmaksi, että ihmiset eivät tunne naisten historiaa. Jos opiskelee peruskoulussa tai lukiossa historiaa, niin rivien välistä kyse on varsin miehisestä historiasta. Esimerkiksi renessanssin kohdalla puhutaan usein suurista taiteilijoista, jotka olivat kaikki miehiä, ja uudesta ihmisihanteesta, joka sekin pohjimmiltaan oli vain miesihanne. Oliko naisilla edes mitään renessanssia? Tai sen puoleen antiikkia tai keskiaikaakaan?

Blogini Saagoja ja tikku-ukkoja pyrkii osaltaan täyttämään tätä aukkoa keskiajan suhteen. Olen tähän asti pyrkinyt ja pyrin jatkossakin nostamaan esille naisnäkökulmaa keskiaikaan. Samoin jos päätän kirjoittaa jotain, mikä liittyy erityisesti miespuolisiin ihmisiin, niin pyrin tekemään sen julkilausutusti. Mieshistoriankin tutkimus kärsii siitä, ettei sitä tavallaan tiedosteta, koska se nähdään lähtökohtaisena historiankirjoituksen muotona. Jos vain mahdollista, niin voin yrittää jossain vaiheessa tuoda myös esille sukupuolisuuden moninaisuutta keskiajan kontekstissa. Trans- ja muunsukupuolisuus tuskin ovat ilmiöinä täysin uusia, mutta valitettavasti niiden historiallinen tutkimus on vaikeaa. Koska näitä käsitteitä ei keskiajalla ollut, niin historian tutkija joutuu nimeämään jonkun löytämänsä ilmiön modernilla käsitteellä, eli käytännössä luomaan jotain uutta. Tässä on vaarana, että heijastamme menneisyyteen modernin tavan ajatella sukupuolisuutta. 

- Pyry von Bagh

---------------------------------------

Lähteet:

- Chaucer, Canterburyn tarinoita. suom: Toivo Lyy.

WSOY Porvoo 1962