Oliko keskiajalla taidetta?

Säilynyt palanen Pyhän Laurentiuksen grillaamisesta vuodelta 1470. Paikkana Kalannin kirkko.

Mitä on taide?

Kaikilla tätä tekstiä lukevilla lienee jonkinlainen näkemys siitä, mitä tarkoitetaan sanalla "taide". Wikipediassa taiteen on määritelty tarkoittavan yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa kokemiaan tunnevaikutuksia. Kyseessä on varsin pelkistetty määritelmä. Monesti taiteen käsitteeseen liitetään huomattavasti korkealentoisempia pohdintoja. Etsiessäni materiaalia tätä tekstiä varten, löysin esimerkiksi seuraavanlaista pohdintaa taiteesta:

    "Taide on uuden etsimistä, todellisuutemme uutta ja tuoretta tulkintaa. ... Taiteen tulee asettaa tutut ja turvalliset mielipiteet ja näkemykset uudelleen arvioitaviksi ja näyttää tietä uuteen tai ainakin hapuilla uuteen suuntaan. ... taide on hyvin henkilökohtaista, intiimiä."

Uskon useimpien lukijoiden jakavan tai ainakin tunnistavan tämän taidekäsityksen. Ongelmana on kuitenkin, että usein puhutaan vaikkapa "antiikin taiteesta" tai "japanilaisesta taiteesta", vaikka tämä käyttämämme taiteen konsepti ei ole universaali. Olen aikaisemmin tässä blogissa puhunut uskonnon käsitteestä, kuinka se on pikku hiljaa muotoutunut ja miten se on joskus keksitty, eikä sitä ollut olemassa sitä ennen. Taiteesta puhuttaessa vallitsee samanlainen ongelma. Käsitteemme "taide" on pikku hiljaa syntynyt ja muovautunut nykyiseen muotoonsa. Tämä on tapahtunut hyvin pitkälti keskiajan jälkeen. Kuinka blogini voi siis käsitellä "keskiajan taidetta", jos "taidetta" ei vielä ollut olemassa?

 Yksityiskohta Pyhän Henrikin sarkofagista Nousiaisten kirkosta 1410-luvulta.

Ei taidetta? Mitä sitten?

Jos taiteen konsepti on syntynyt vasta keskiajan jälkeen, mitä ovat kaikki nämä maalaukset ja veistokset, joita blogini esittelee? Mitä keskiajan ihmiset niistä ajattelivat? Olivatko ne vain koristeita? Kenties kuvituksia lukutaidottomille ihmisille?

Taiteen luonnollinen vertailukohta on käsityöläisyys. Tähän viittaa se, että sekä suomen kielen sana "taide" että englannin kielen sana "art" on johdettu taitoa tarkoittavista sanoista, ja varsinkin "art" viittaa vahvasti käsityöläisyyteen. Keskeinen kysymys on siis: eroaako "taidetta" tekevä maalari tai kuvanveistäjä jotenkin käyttöesineitä tuottavasta käsityöläisestä keskiajan ihmisten mielissä?

 Pyhimyskuva Kalannin kirkosta vuodelta 1470. Pieni hahmo pyhimyksen vasemmalla puolella on kuvan maksaja.

Toinen lähtökohta tässä tekstissä on, että keskiajan veistoksilla ja maalauksilla oli aina jokin tarkoitus. Näitä tarkoituksia oli varmasti useitakin, mutta toisin kuin modernissa taiteessa, taiteilijan itseilmaisu ei luultavasti ollut kovin keskeinen motiivi teosten taustalla. Kaikki näkemäni kuvat ja veistokset ovat olleet selvästi jonkun tilaamia töitä, joiden aiheet ovat yleensä vahvasti sidoksissa joko uskontoon tai teoksen tilanneen henkilön valta-asemaan. Usein kummatkin motiivit ovat selvästi esillä. Sen sijaan teosten tekijät eivät yleensä nouse esille yhtään mitenkään. Keskiajalla ylipäätään oli varsin tyypillistä arvostaa enemmän teoksen tilaajaa kuin sen tekijää. Tausta-ajatuksena on, että teoksen tekijähän on vain käsityöläinen, joka tekee työtä käskettyä. 

Lähes kaikki tässä blogissa esitellyt keskiajan kuvataiteelliset luomukset kuvaavat uskonnollisia aiheita. Tästä voitaneen päätellä, että näiden teosten tarkoituksena oli toimia uskonnollisten kokemusten välineinä ja välittää Raamatun tarinoita ja pyhimysten legendoja yleensä lukutaidottomalle yleisölle. Tällaista näkemystä tukevat myös monet aikalaisten kirjoitukset. 1000-luvulla muuan Bruno Segniläinen totesi kultaisten koristeiden nostavan koko kirkon henkisen tason kauemmaksi näkyvästä todellisuudesta ja lähemmäksi taivaallista todellisuutta. 

Tässä on kuitenkin se ongelma, että kuvat ja veistokset nimenomaan ovat osa näkyvää todellisuutta. Monien keskiajan ihmisten mielissä pyhien kuvien äärellä rukoileminen haiskahti kuvainpalvonnalta. Tämä herätti erittäin laajaa ja voimakasta kuvataiteen vastustusta läpi koko keskiajan. Esitettiin, että kalliista materiaaleista suurella taidolla tehdyissä pyhimyskuvissa oli kyse "aviorikoksesta" ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Kiista kuvien merkityksestä uskonnossa on oikeastaan vanhempi kuin kristinusko, sillä jo antiikin filosofit pohtivat tätä kysymystä. Tämän samaisen riidan kaiut ovat taustalla esimerkiksi modernin islamin kriittisessä suhtautumisessa ihmisten kuviin.

Kiista uskonnollisten kuvien asemasta ei lopettanut taiteen tekoa keskiajalla. Taidetta kuitenkin kannatettiin ja puolustettiin huomattavasti enemmän kuin sitä vastustettiin. Puolustajille oli kuitenkin ehdottoman välttämätöntä tavalla tai toisella perustella, miten kuvien käyttö uskonnon harjoittamisen osana ei missään tapauksessa ole kuvainpalvontaa. Tästä esimerkkinä Greogorius Suuren kirje Secundiukselle 700-luvulta:

"Me emme todellisuudessa kumarra tätä kuvaa, kuin pyhää kumarrettaisin,

vaan kunnioitamme häntä, jonka syntymästä, intohimosta ja kunniasta

tämä kuva meitä muistuttaa. Tämä kuva muistuttaa meitä Jumalan pojasta

ja valaisee sielumme pelastuksen valolla,

 sekä pehmittää mielemme Jumalan rakkaudelle."

Sittenkin kuvainpalvontaa?

Jeesuksen anekuva Nousiaisten kirkosta. Tehty n.1420-luvulla.

Teologisesti ottaen kuvainpalvonnan kielto oli keskiajalla ehdoton. Teologia oli kuitenkin harvalukuisen akateemisesti sivistyneen ja etuoikeutetun ryhmän harrastus, joka ei usein määrännyt tavallisen kansan uskonelämää kovinkaan tiukasti. Luultavasti monet ihmiset ajattelivat kuvien esittämien henkilöiden olevan kuviensa kautta aktiivisesti läsnä tilassa, jossa heidän kuvansa sijaitsevat. Toisen hieman lievemmän näkemyksen mukaan nimenomaan pyhimyksen kuvalle esitetty rukous meni huomattavasti paremmin perille, kuin jossain muualla toimitettu rukous. Tästä esimerkkinä yllä näkyvä Jeesuksen anekuva. Suomen kirkoista löytyy useita tällaisia hyvin pelkistettyjä Jeesuksen kasvoja esittäviä kuvia, jotka ovat yleensä amatöörimaalarien tekemiä. Näiden maalausten tarkoituksena on ollut toimia rukouksen kohteina. Maalauksille rukoilemalla saattoi saada syntejä anteeksi tai vaikkapa lyhentää aikaansa kiirastulessa.

Virallisesti keskiajan patsaiden ja maalausten tavoitteena oli joko muistuttaa ihmisiä pyhistä kertomuksista tai kauneudellaan innoittaa katsojiensa ajatukset lähemmäksi tuonpuoleista. Monet keskiajan luomukset kuitenkin vaikuttavat tästä katsantokannasta varsin omituisilta. Usein keskiajan maalaukset saatettiin esimerkiksi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joista kukaan ei niitä näe. Kenties maalaus maalattiin johonkin pimeään nurkkaan, josta sitä ei löydetty tai ehkä se oli niin pieni töherrys korkealla katonrajassa, ettei siitä voinut lattiatasolta selvästi havaita. Kirkkojen seinien sisään tiedetään myös sijoitetun pyhäinjäännöksiä siten, ettei sitä voinut päältäpäin lainkaan huomata. Kaikesta päätellen teosten tekijöitä ei siis kiinnostanut lainkaan teosten näkyminen. Tällainen sijoittelu ei olisi ollut järkevää, jos tavoitteena olisi ollut havainnollistaa yleisölle pyhiä kertomuksia tai tuottaa esteettisiä elämyksiä. Hyvin luultavasti kuvilla oli hengellinen tarkoitus, joka oli riippumaton teoksen näkyvyydestä. Ajatuksenkulku on saattanut olla sellainen, että jos vaikka maalataan ruttoa sairastavien suojeluspyhimys kattoon, niin kyllähän tuo pyhimys sitten suojelee seurakuntaa rutolta, vaikka kukaan ei sitä maalausta näkisikään. 

Pelkkää käsityötä vai jotain suurempaa?

Pääasiassa keskiajan taidetta käsittelevät kirjoitukset korostavat taiteen tekemisen arvon perustuvan nimenomaan sen tekniseen vaativuuteen. Monesti saatettiin ajatella, ettei itse tekeminen oikeastaan ollut mitenkään luovaa toimintaa. Nykynäkökulmasta varsin erikoisesti keskiajalla teoksen luovan osuuden takana nähtiin olevan teoksen tilaaja, koska hänellä oli yleensä täysi kontrolli siihen, mitä lopputulos esittää. 

Ajatusta keskiajan "taiteilijoista" käsityöläisinä tukee se, että keskiajan maalausten ja veistosten aiheet toistavat itseään suunnattoman paljon. Nykyajan taiteilijat pyrkivät yleensä jatkuvasti luomaan jotain uutta tai ainakin jotain uuden näköistä. Keskiajan mestarit sen sijaan toistivat samoja kuvaustapoja sukupolvesta ja jopa vuosisadasta toiseen. Annan tästä esimerkiksi kolmen kuvan sarjan.

Maalaus Rymättylän kirkosta 1500-luvun alusta.

Puupatsas Rymättylän kirkosta 1400-luvulta.

Pyhimyskaappi Turun linnasta. Ehkä 1400-luvulta.

Kaikki kolme kuvaa esittävät Pyhää Annaa, jonka sylissä on Neitsyt Maria ja tämän sylissä sitten Jeesus-lapsi. Tätä samaista aihetta näkyy toistettavan Suomen keskiajan taiteessa uudestaan ja uudestaan. Teosten takana olevat maalarit ja puusepät ovat ilmeisesti toistaneet edellisten mestareiden töitä. Teosten tekijät tuskin ovat päässeet edes valitsemaan aihettaan itse, sillä kyseinen aihe on birgittalaismunkkien ja -nunnien tavaramerkki, jota he ovat vaatineet toistettavaksi kaikkialla, missä heillä on ollut jotain osaa.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus keskiajan teosten tekijöiden luovasta panoksesta. Keskiajalla on esitetty myös näkemyksiä, joissa korostetaan itse artesaanin asemaa luovan työn tekijänä ja muutama artesaani on onnistunut työllään niittämään itselleen kuuluisuutta ja jopa pyhimyksen aseman. Periaatteessa omin käsin töitä tekevä työläinen ei ollut kovin arvostetussa asemassa vaikkapa pappeihin tai akateemikkoihin nähden. Käsityöläisten työ kuului artes mechanicaen piiriin, kun taas vapaat ja kunnolliset ihmiset harjoittivat artes liberalesia. Kuitenkin 1100-luvulta lähtien esitettiin ajatuksia, joiden mukaan tietyt käsityöläisyyden alat saattoivat olla arvostettavuudessa jopa artes liberalesin tasolla. Väitettiin myös, että uskonnollisia maalauksia tai veistoksia tehtäessä ei riitä, että on taitava käsityöläinen, vaan tarvitaan myös pyhästä hengestä kumpuavaa viisautta. Kaikkein loisteliaimmissa teoksissa ajateltiin jopa olevan osia, jotka eivät ylipäätään olleet ihmisen tekemiä, vaan Pyhä Henki oli käsityöläisen kautta luonut teoksen ja näin käsityöläinen olisi tehnyt ihmeen. Tällä tavoin esimerkiksi muuan kultaseppä Eligius sai pyhimyksen aseman 600-luvulla ja hänestä tuli kultaseppien suojeluspyhimys.

Suomen ensimmäinen taiteilijasigneeraus vuodelta 1471. Kalannin kirkko.

Taide tässä blogissa?

  

Vaikka taide ei käsitteenä varsinaisesti olekaan keskiaikainen, aion jatkossakin käyttää tätä sanaa. Se on nykyajan kirjoittajille ja lukijoille varsin käytännöllinen käsite kuvaamaan keskiajan teoksia. Historiasta kirjoitettaessa ei ylipäätään voida luopua käsitteistä vain sen takia, ettei niitä käsiteltävänä ajankohtana käytetty. Kaikilla sanoilla on historiansa, eikä sellaista käsitettä olekaan, joka olisi säilynyt muuttumattomana vuosisatojen ajan. Jos en voisi puhua "uskonnosta" tai "taiteesta" sen takia, ettei näitä konsepteja ollut keskiajalla, niin en voisi varmaankaan käyttää minkäänlaisia sanoja tämän blogin kirjoittamiseen. Käytössäni olisi luultavasti vain ja ainoastaan kuvia.

Haluan kuitenkin pyrkiä esittelemään myös keskiajan ihmisten näkökulmaa käsiteltäviin asioihin. Koska blogini käsittelee ensisijassa keskiajan taidetta, tulee keskiajan ihmisten taidekäsitys olemaan jatkossakin tarkastelun alla blogissani. Tämänkertainen blogiteksti ei ole millään tapaa lopullinen totuus aiheesta, vaan korkeintaan sen lyhyt esittely. Tähän tullaan palaamaan uudestaan ja uudestaan niin kauan, kuin tätä blogia jaksan kirjoittaa.

- Pyry von Bagh

----------------------------------

Lähteet:

- Kessler, Herbert. Seeing Medieval Art

  Broadview Press, Toronto 2004

- Wikipedia

- Atelier Hannulan nettisivusto 

- Hiekkanen, Markus. Suomen keskiajan kivikirko 2ed.

  SKS Helsinki 2014