"Paholaislaiva"
Korppoon kirkosta. Maalattu 1400-luvulla.
"Kuningas
Magnúsin aikaan Islannista tuli Norjaan mies, jonka nimi oli Gísl;
hänen isänsä oli Illugi Thórvaldinpoika, Thórvaldrin isä oli
Illugi Mustan veli Tindr.
Gísl oli
seitsemäntoista vuotias kun hän saapui Norjaan. Hän ei paljon
itsestään puhunut ja välillä hän oli pitkään puhumaton. Hän
pääsi asumaan mahtimiehen luo; tämän nimi oli Forbordin Hákon.
Gísl oli hänen luonaan talven yli, mutta mikään ei tuntunut häntä
kiinnostavan eikä hän ollut koskaan iloinen."
Blogini kulkee
nimellä "Saagoja ja tikku-ukkoja", mutta suureksi
häpeäkseni en ole tätä ennen kirjoittanut yhdestäkään oikeasta
saagasta mitään. Tätä valtavaa aukkoa täyttämään valitsin
ensimmäiseksi käsiteltäväksi saagaksi Kertomuksen Gísl
Illuginpojasta. Tarina on jostain syystä nimetty "kertomukseksi"
eikä suinkaan "saagaksi" islanninkielisessä
alkuperäisteoksessa, mutta katson sen silti edustavan saagoja Onhan
se on kirjoitettu Islannissa 1000-luvun lopulla ja muotonsa puolesta
se on vähintäänkin hyvin lähellä saagoiksi kutsuttuja saagoja. Tämän nimenomaisen teoksen valitsin käsiteltäväksi, koska se on lyhyt ja samalla
mahdollisimman geneerinen aikakautensa edustaja. Tarinan keskeisimmät
teemat eli verikosto, äijäily ja oikeussalidraama ovat erittäin
tyypillisiä aiheita Pohjoismaiden varhaisessa kirjallisuudessa. Tekstistä on myös havaittavissa kirjoitusajankohtansa jännite
vanhan pakanuuden ja kristinuskon välillä.
Yllä näkyvää suoraa sitaattia avaan sen verran, että mainittu kuningas on koko nimeltään Magnús Paljasjalka, joka hallitsi Norjaa vuodesta 1093 vuoteen 1103. Eikä alun sukuluettelointiakaan pidä erehtyä luulemaan vain merkityksettömäksi tunnelmoinniksi, vaan sen tarkoituksena on yhdistää tarinan päähenkilö sukulaisuuden kautta muihin tuona aikana tunnettuihin tarinoihin. Esimerkiksi tekstissä mainittu Illugi Musta seikkailee Gunnlaugr Käärmeenkielen saagassa, josta luultavasti tulen puhumaan lisää joskus tulevaisuudessa.
Turnajaismaalaus
Korppoon kirkosta. Tehty 1400-luvulla.
Verikosto
"Miehen
nimi on Gjafvaldr ja minulle on kerrottu hänen olevan nyt kuninkaan
hirdimies. Gjafvaldr oli tappamassa isääni islannissa, ja näin
itse, kuinka hän ja hänen lankonsa Thormódr Kollinpoika löivät
isään tappohaavat. Olen nyt tullut tähän maahan kostamaan isäni
tai jäämään tapettuna tänne."
Näin
kertoi Gísl isännälleen Forbordinille, tämän udeltua syytä
hänen raskasmielisyydelleen. Forbordinilta Gísl saa kuulla
kuninkaan ja Gjavfvaldrin olevan Nidurin kaupungissa ja että Gíslin
kannattaa polttaa kasvonsa kuumalla vahalla, jottei tätä
tunnistettaisi Nidurissa. Onhan kaupungissa paljon Islannista
muuttanutta väkeä. Gísl myös toimii näiden neuvojen mukaan. Gjafvaldrin asema
kuninkaan hirdimiehenä tarkoittaa, että hän kuuluu kuninkaan
seureeseen, missä hän toimii kuninkaan edustajana ja asiamiehenä.
"Gísl
seisoi eräänä lauantaipäivänä kadunvarressa ja kuuli kovaa
melua; sitten hän näki kuningas Magnúsin tulevan suuren seurueen
kanssa, ja Gjafvaldr oli siinä mukana."
Kaikki ei
kuitenkaan mene suunnitelmien mukaisesti vaan Gjafvaldrin vaimo Helga
Thormódrin tytär pyytää miestään vielä luokseen. Sellaisella
hetkellä ei kunniallisen kostajan sovi iskeä.
"Vähän
myöhemmin Gjafvaldr tuli kadulle toisen miehen kanssa. Silloin Gísl
kääntyi häntä kohti ja iski; isku osui olkaan niin että käsi
retkahti poikki mutta ei irronnut kokonaan. Nyt Gjafvaldr kääntyi
Gísliä päin. Gísl iski toiseen olkapäähän, ja se isku osui
samoin kuin ensimmäinen, ja Gjafvaldr kaatui."
Onnistuneen
verityön jälkeen Gísl juoksee kaupungin venesatamaan, jossa hän
ryöstää soutuveneen soutajineen pieneltä islantilaismieheltä,
jonka nimi on Thorsteinn. Päästyään vähän kauemmaksi rannasta
hän huutaa kovaan ääneen:
"Kuulutan
tekemäkseni haavan, jonka Gjafvaldr, kuninkaan hirdimies on saanut;
haava haavasta ja tappo taposta. Aamulla minua sanottiin vielä
Taistelunhaluiseksi mutta nyt olen sitä mieltä, että nimeni on
Kohtalonkantama."
Riimukivi
1000-luvulta. Uppsalan Universitetsparken
Äijäily
Pian veriytyönsä
jälkeen Gísl vangitaan, mitä hän ei juurikaan pane vastaan.
Sellissään häntä vartioi "joku nainen", jonka kanssa
hän käy yhden tarinan mielenkiintoisimmista keskusteluista. Nainen
aloittaa valittelemalla, miten Gísl on nyt tehnyt suuren virheen ja
tulee menettämään siitä päänsä. Gísl vastaa tähän runolla:
"Iloisesti
kohtaan miehet
jotka
tulevat minua tappamaan
vaikka
kahleet jalkojani painavat.
Jokaisen on
joskus kuoltava,
minulle
hyvät jumalat
antoivat
rohkean sydämen,
kauan minut
muistetaan."
Saagojen
henkilöhahmoissa mielenkiintoista on, että vaikka heidät kuvataan
yleensä läpeensä karskeina miehinä,
niin heillä on tapana vähän väliä puhjeta runoilemaan. Runous on
selvästi ollut arvossaan noina vanhoina hyvinä aikoina. Tämän
lisäksi kiehtovaa tässä lyhyessä runossa puhutaan jumalista
monikossa. Kyseessä on selvä viittaus pakanallisesta uskonnosta,
vaikka tarinassa muuten seikkaileekin kristittyjä kirkonmiehiä.
Kristityt munkit ovat myös luultavasti tämän tarinan ensimmäisen
kerran paperille saattaneetkin.
Gíslin
odottaessa oikeudenkäyntiään kaupungin alkuperältään
islantilaiset papit ovat vierailleet kuolemaa tekevän Gjafvaldrin
luona. Vierailun tarkoituksena oli puhua kuolemaa tekevälle
Gjafvaldrille anteeksiannon merkityksestä. Viesti näyttää
uponneen, sillä hän kutsuu ystävänsä kuningas Magnúsin
puheilleen. Tapaamisessa Gjafvaldr pyrkii vakuuttamaan kuningasta
armahtamaan surmaajansa.
"Anna
Gíslille vapaus ja rauha, sillä hän on kostanut isänsä tapon
niin kuin mies"
Päätin oikein
alleviivata mielestäni tärkeän kohdan tässä lainauksessa.
Gjafvaldr on sitä mieltä, että Gísl on toiminut vain miehekkäästi
kostaessaan isänsä surman, eikä häntä siksi pidä teostaan
tuomita. Jos asia ei viellä ollut harvinaisen selvä, niin saagojen
keskeisin opetus on lähes aina, että kannattaa olla todella
geneerisellä tavalla miehekäs, niin hyvää tulee.
Kuvassa Pyhä
Olavi. Hän oli Norjan kuningas noin sata vuotta ennen Magnús
Paljasjalkaa. Kuva Taivassalon kirkosta.
Oikeudenkäynti
Varhaiskeskiajan
pohjoismaalaisilla on maine hurjina viikinkeinä, jotka käyttävät
aikansa lähinnä tappamalla ja raiskaamalla. Ei ensimmäisenä
ajattelisi, että heidän tarinoissaan oikeussalidraamat olisivat
lähes jokapäiväinen aihe. Näin asia kuitenkin on. Saagojen
tyypillinen draaman kaari menee siten, että ensin valmistellaan
verikostoa, kostetaan ja lopuksi puidaan asiaa oikeussalissa.
Tässäkin tarinassa jännitettä on kasattu näyttävää
oikeudenkäyntiä varten.
Oikeudenkäyntien tarkka
kulku ja noudatettavat lait ovat ainakin itselleni kohtalaisen
epäselviä, mutta yleissääntö on, että manner-Euroopassa
oikeussalissa kaikki valta kuuluu kuninkaalle, jonka on kuitenkin
pyrittävä kuulemaan asianomaisia ja noudatettava lakia. Saagojen
perusteella tuota lakia näyttää noudatetun varsin joustavasti,
mutta ainakin periaatteessa sitä pidettiin lähes pyhänä. Meidän
tarinassamme oikeudenkäynnin tuomarin paikka kuuluu kuningas
Magnúsille.
Gíslin oikeudenkäynti alkaa
siten, että Sigurd Villaköytenä tunnettu mies pitää syytepuheen.
Puheessa ilmoitetaan Gjafvaldrin tulleen murhatuksi ja Gíslin
ansaitsevan kuolemantuomion, koska hän käytti heti väkivaltaa,
eikä edes yrittänyt hakea korvausta vanhempiensa murhasta sakkojen
muodossa, mikä oli tuolloin standardimenettely. Lisäksi Sigurd
pitää ankaraa tuomiota välttämättömänä, jotta muut
islantilaiset eivät jatkossa ryhtyisi uhmaamaan kuningasta.
Tämän jälkeen kaupungin
islantilaisten edustaja Teitr Piispanpoika pyytää lupaa pitää
puheen Gíslin puolustukseksi. Tähän kuningas kuitenkin vastaa vain
mutisemalla jotain Teitrin kielen leikkaamisesta irti ja Teitr
ymmärtää vihjeen. Seuraavaksi Gísliä puolustamaan nousee niin
ikään islantilaistaustainen pappi Jón Ögmundrinpoika. Hän vetoaa
Jumalan armollisuuteen, islantilaisten kristillisyyteen ja painottaa
kuninkaalle, että jos tämä on liian ankara kuningas, hän saattaa
joutua helvettiin.
"Mieti, kuningas,
kumpi tuli on kuumempi ja kestävämpi; se, joka palaa takkaan
asetetuissa tammipölkyissä, vai se, joka on sytytetty kuiviin
risuihin. Jos sinä, kuningas, tuomitset väärin, niin sinut
heitetään siihen tuleen, joka palaa tammipölkyissä, mutta jos
tuomitset oikein ja parhaan ymmärryksesi mukaan, silloin sinut
puhdistetaan sillä tulella, joka on sytytetty risuihin."
Lopullisesti pankin kuitenkin
räjäyttää Gísl itse omalla puolustuspuheellaan.
"Isäni tapettiin.
Sen tekivät Gjafvaldr ja Thormódr; minä olin kuusivuotias ja
veljeni Thorvaldr oli yhdeksän. Näimme molemmat, kuinka isä
tapettiin ja Gjafvaldr sanoi, että myös meidät veljekset oli
parasta tappaa, ja minun on sanottava herra, että ei minussa vielä
silloin ollut niin paljon miestä, ettei itku olisi tullut
kurkkuuni."
Kuningas: "Sen itkun
olet kuitannut niin kuin mies."
Lopuksi Gísl luopuu
aseestaan, kävelee lauttalattian yli ja asettaa päänsä kuninkaan
polvelle. "Tehkää nyt elämälläni mitä hyväksi näette."
Lopulta kuningas on niin
vakuuttunut tästä kaikesta, että päättää armahtaa Gíslin.
Armahduksen lisäksi Gíslille tarjotaan työpaikkaa kuninkaan
hirdimiehenä, sillä Gjafvaldr tarvitsee seuraajan.
Näin tarina sai onnellisen
lopun. Gísl sai kostonsa ja työpaikan. Gjafvaldr sai pelastuksen.
Kuningas sai osoittaa olevansa armollinen kuningas ja Gísliä
puolustaneesta papista tuli myöhemmin pyhimys.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
- Pyry von Bagh
Mikäli pidit tästä artikkelista, niin saattaisit myös pitää myös Völundrin laulusta ja Oddrunin itkusta.
Kyseiset tekstit käsittelevät saman aikakauden islantilaista runoutta.
-----------------------------------------------
Lähteet:
- Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga - ja muita lyhytsaagoja. Suom: Antti Tuuri
Otava, Keuruu 2006
- Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti